PÄIVÄN VITSI 14.11.2004
Rappiolla on hyvä olla.

• Keski-iässä sinä tarvitset enemmän unta sukupuoliyhteyden jälkeen ja erityisesti sen aikana. Se ei ole sinun ongelmasi vaan partnerisi.
• Luustosi ei enää pysty imemään kalsiumia vaan alkaa haurastua. Mutta entä sitten? Vai aiotko pelata lätkää seuraavissa olympialaisissa Suomen joukkueessa ? Jos aiot, niin et ole keski-ikäinen kahjo, vaan suuruudenhullu seniili.
• Voimasi alkavat heikentyä. 75-vuotiaan kädenpuristus on vain 55 prosenttia 30-vuotiaan rutistuksesta. Mutta mihin sinä voimaa tarvitset ? Ei voimanosto mitään erityistä vaikutusta naisiin tee vaan elämän rikkaus. Niin kauan kuin luusi kestävät luottokorttien selaamisen, sinulla ei ole mitään hätää.
• Janon tunne tylsistyy. Vanhat ihmiset kärsivät usein nestevajauksesta. Tämä ei varmastikaan ole sinun ongelmasi. Todisteeksi siitä riittää tuorein kapakkalaskusi. Ja uhkaava nestevajaus on hyvä syy käydä entistä useammin Alkossa.
• Aivosi kutistuvat. Ja entä sitten. Vaikka ne olisivat jo rusinankokoiset, valtaosa niissä olevasta tiedosta on yhä turhaa.
• Makurauhaset alkavat kadota kielestäsi. Aina parempi, sillä olet varmasti usein hiljaa mielessäsi pitänyt elämänkumppanisi keittotaitoa rikoksena YK: ihmisoikeuksien julistusta vastaan.
• Näkösi heikentyy. Hyvä. Se antaa sinulle hyvän tekosyyn harrastaa silmävoimistelua kapakoiden ulkoterasseilla töllistelemällä ohikulkevia naisia. Se on ihanteellista ulkoilmaelämää, joka sopii mainiosti keski-ikäiselle miehelle ja ellei tästä pupillien pullistelusta ole apua, voit aina hankkia vahvemmat lasit tai ottaa pornoleffaan mukaan kaukoputken.
• Kuulosi heikentyy. Aina vain paranee. Pääset kuulemasta ihmisten lausumia latteuksia etkä kuule elämänkumppanisi ainaista motkotusta.
• Kuorsaat entistä enemmän. Se on sinullekin kiusallista, jos vuodetoverisi on aikojen saatossa oppinut ainoan tehokkaan tavan kuorsauksen lopettamiseen: hän pamauttaa sinua nyrkillä kiveksiin. Kuorsauksen alkuperäinen biologinen tarkoitus oli todistaa vierustoverille, että nukkuja on elossa. Juuri siksi aviovaimot siitä nykyään suuttuvatkin.
• Ihosi löystyy. Ei hätää. Se on vain luonnon tapa kehottaa sinua nauttimaan entistä enemmän kaloripitoisia ruokia ja juomia, joiden avulla hipiä pysyy kivasti kireällä ja kehon keski-osa hallitsevan massiivisen miehekkään luonteen kuten keski-ikään kuuluukin.
Näistä lohduttavista sanoista huolimatta pidät ehkä jatkuvasti lääkärikeskuksia turvallisina merkkikorjaamoina elämän moottoritien varrella ja piipahdat niissä säännöllisesti määräaikaishuollossa tai ainakin pakoputken reistaillessa. Siitäkin huolimatta, että lääkärit nykyisin yhä useammin aloittavat diagnoosinsa tunnustelemalla ensin lompakkoasi.
Se on turhaa ajan ja rahan haaskausta.
Todennäköisesti olet ihanne kunnossa tehdäksesi juuri sitä mitä haluat. Eli raahautumaan töihin ja soittamaan illalla kotiin, ettet ehdi päivälliselle. Ja makaamaan viikonloppuisin täytetyn spermavalaan tavoin suosikkiseslongillasi kalsareisillasi, kaljalasi kädessä ja televisio täysillä.
Mutta jokin kalvaa mieltäsi. Yhä useammat ikätoverisi ovat alkaneet luopua suolasta, sokerista, viinasta, tupakasta ja ylipäätään kaikesta muusta mikä tekee elämästä elämisen arvoisen.
He kanniskelevat squashmailoja, pukeutuvat hullunkurisiin vaatteisiin, syövät kasviksia ja nimittelevät sinua läskisoosisybariitiksi.
Heihin ei tunnu tekevän vaikutusta se, että kerrot juuri olleesi virikkeitä antavalla kuntoilulomalla Reeperbahnilla ja että olet nyt huippukunnossa vaikka Bangkokin matkaa varten.
He vaativat sinua syömään ituja, vaikka kerrot olleesi tosi tehokkaalla ripsipiirasdietillä.
Älä saa siitä hermoromahdusta. Muista, että hermoromahdus on luonnon tapa huomauttaa hienovaraisesti, että ihminen on mielisairas.
Pidä pokkasi !! Älä missään tapauksessa valita kuntoasi vaimollesi, sillä tämä kehottaisi sinua menemään lääkäriin. Silloin ainoa oikea vastaus on: - Minun olisi pitänyt käydä lääkärissä ennen kuin menin kanssasi naimisiin !
Pidä mielessäsi, että kaikki kuntoasi koskevat skeptiset huomautukset ovat valtion tukemaa terveysterroria.
Älä alistu siihen tai muuten tulet pian elämään maassa, jossa on puhevapaus, mutta ei vapautta puheen jälkeen!!
PÄIVÄN VITSI 13.11.2004
Jokapojan unelma
Vaihtoautohallin kuntotestatusta Corollasta saat pienellä vaivalla ja pelkillä pulttaa-kiinni osilla katseita vangitsevan Teini-DX:n. Tässä muutamia vinkkejä:
1. Töykeän näköinen (tummennettu) kattoluukku. Pidettävä auki satoi tai paistoi.
2. Tarroiksi The ALPINE Touch tai PIONEER, vaikkei em. äänentoistolaitteita autossa olisikaan.
3. Taustapeiliin roikkumaan karvanopat, tai pinkka WUNDERBAUMeja (25 kpl minimi).
4. Etupuskurille isot ja pyöreät lisävalot, puskurin alle kauniinkeltaiset huomiovalot (merkkinä Hella, Talmu, ym.).
5. Vanteiksi valitaan yleiserikoistarvikekolmioreikäteinikromimangelsit, myös valkoiset versiot välttävät.
6. Renkaiksi mahdollisimman isoilla kohokirjaimilla (tekstit oltava valkoiset, tottakai) varustetut gummit (yleensä pinnoitetut). Takana 205mm minimivaatimus.
7. Jarrurummut maalattava punaisiksi.
8. Takaäänenvaimennin vaihdettava autotarvikeliikkeen suurimpaan, jotta pakoputkivirityksillä härnätyn 1.3 litraisen voimanpesän jätökset poistuvat esteettömästi ilmakehään.
9. TYYLIKäS etunoja pakollinen!!!!
10. Teinitarratummennusaurinkoikkunakalvot takasivulaseihin, mitä tummemmat, sen parempi. Ehdoton MUST Teini-DX:ssä
11. Antenneja riittävästi, monta = hyvä.
12. Takaspoileri lisäjarruvalolla varustettuna. Jarruvalo voi olla vaihtoehtoisesti myös takaikkunalla.
13. Jollei sinulla ole takalasinritilää, unohda koko juttu!
14. Musiikinjytkeestä vastaa Nippon- paljon nappuloita - minkä lie merkkinen tutun tutun entinen poppikasettisoitin ekvalisaattorilla ja Hobby Hallista hankituilla 120 W kaiuttimilla terästettynä. CD-boxit - mitä ne on?
15. Ja tietenkin takaluukkuun Corolla- ja DX- tekstien lisäksi TURBO, -INJECTION, -GTI, ja SPORT- muovikromitekstejä selventämään minkätyyppisestä menopelistä on kyse.
16. Ohjauspyörä vaihdetaan urheilulliseen ja paremmin käteen istuvaan pienikehäiseen rallirattiin, joko nahkaiseen tai mahonkiseen (esim. Salo, Luisi, O.B.A, ym.). Kojetaulun päälle kierroslukumittari valvottavaksi, jotta tietyllä kierroslukualueella piilevät pakoputkiviritteisen 1,3l tehopaketin tehot saataisiin juuri oikealla hetkellä käyttöön.
17. Sisustukseen kuuluu ehdottomasti seepra- tai tiikerinkarvaiset istuinpäälliset. Ovipahvit säilytetään alkuperäisinä tai verhoillaan ale-makasiinista ostetulla seeprakarvakankaalla. Kattoon kumminkaimankaverilta kähvellettyä halkaistua plyyshiä tai Venäjän lippu, ikkunoihin imukuppikarvisia ym. otuksia. Takaikkunalle rullaverhot.
18. Kylkiteipit eivät ole aivan välttämättömät, mutta kuuluvat asiaan.
V8-MAGAZINE 5/95 s. 33
PÄIVÄN VITSI 12.11.2004
Johtamisen jalo taito
Tämä tarina ei varsinaisesti kuuluisi huumoriosastolle,
tämä tarina on tosi... liiankin monessa yrityksessä !
Ruotsalainen ja japanilainen yritys päättivät järjestää vuosittain soutukilpailun 8-miehisin joukkuein. Molemmat joukkueet harjoittelivat pitkään ja kovaa ja kun kilpailupäivä tuli, molemmat joukkueet olivat mielestään huippukunnossa. Mutta japanilaiset voittivat ylivoimaisesti kilometrin erolla.
Tappion jälkeen ruotsalaisten joukossa vallitsi tappiomieliala. Yrityksen korkein johto päätti kuitenkin, että imagosyistä heidän olisi pakko voittaa seuraavan vuoden kisa. Näin ollen he asettivat projektiryhmän ratkaisemaan ongelmaa. Pitkien analyysien jälkeen ryhmä havaitsi, että japanilaisilla oli seitsemän soutajaa ja yksi mies peräsimessä, kun taas ruotsalaisilla oli yksi soutaja ja seitsemän perämiestä. Tässä kriisitilanteessa johto osoitti huomattavaa toimintakykyä. Päätettiin palkata konsultit tutkimaan oman joukkueen koostumusta. Muutaman kuukauden työn jälkeen asiantuntijat tulivat siihen johtopäätökseen, että joukkueessa oli liian monta ohjaajaa ja liian vähän soutajia.
Asiantuntijoiden raportin perusteella yrityksen johto teki välittömästi muutoksia joukkueeseen. Nyt joukkueessa oli neljä perämiestä, kaksi yliperämiestä, joukkueenjohtaja ja soutaja. Lisäksi soutajan motivoimiseksi kehitettiin bonuspistejärjestelmä. "Meidän on laajennettava hänen työnkuvaansa ja annettava hänelle enemmän vastuuta."
Seuraavana vuonna japanilaiset voittivat kahden kilometrin erolla. Ruotsalaisten joukkue erotti soutajan huonoon työsuoritukseen vedoten, mutta maksoi kuitenkin johdolle bonuksen sen osoittamista ponnisteluista.
Konsulttifirma teki uuden analyysin tilanteesta ja teki johtopäätöksen, että taktiikka oli ollut oikea ja motivaatio kohdallaan. Materiaalissa vain olisi parantamisen varaa. Ensi vuotta varten ruotsalaiset ovat nyt kehittämässä uutta venettä...
PÄIVÄN VITSI 12.11.2004
Koiran elämää
Koira elää nykyään suuremman paineen alaisena kuin koskaan ennen historiassa. Sen aikataulu on vaativa: velvollisuudet vaanivat sitä päivän jokaisena hetkenä. Nykyaikaiselle koiralle asetetut ankarat vaatimukset vievät monet niistä hermoromahduksen partaalle.
Esittelemme tässä nykyajan tavallisen keskitason koiran tyypillisen päiväohjelman.
7.30-7.55
Harkitsee heräämistä.
7.55-8.00
Hyppää sängystään, ravistelee perusteellisesti.
Löntystää keittiöön, jossa näkyy olevan liikettä.
8.00-8.15
Osallistuu aamuateriaan
8.15-10.00
Menee takaisin makuuhuoneeseen. Nukkuu
10.00-11.30
Seuraa talon emäntää ostoksille. Itsepalvelumyymälässä nappaa pähkinäpussin alimmalta hyllyltä. Takaa-ajoa. Syö pähkinät juoksun aikana. Kadottaa emännän näkyvistään ja joutuu kävelemään yksin kotiin.
11.30-12.00
Torkahdus makuuhuoneessa ennen lounasta.
12.00-12.45
Siirtyy olohuoneen sohvalle. Jatkaa torkkumistaan.
12.45-13.30
Ajetaan pois sohvalta. Menee takaisin makuuhuoneeseen etsimään yksinäisyyttä ja rauhaa. Torkut.
13.30-14.30
Häädetään makuuhuoneesta. Siirretään pois sohvalta. Menee kellariin. Torkut.
14.30-14.50
Tervehtii koulusta palaavia lapsia. Hyppii ylös ja alas, heiluttaa häntää, nuoleksii naamoja ym. tehdäkseen hyvän vaikutuksen.
14.50-14.51
Syö purkillisen koiranruokaa.
14.51-15.15
Osallistuu lasten ja heidän äitinsä ateriaan.
15.15-15.30
Aterian jälkeinen torkahdus.
15.30-16.00
Käy vierailulla naapurissa, Mozart-nimisen mäyräkoiran luona. Ryhtyy muun jengin kanssa etsimään naisseuraa.Pistäytyy katsomaan Juliaa, kiinanpalatsikoiraa, mutta havaitsee, että tämä on lukittuna taloonsa jostakin syystä. Vahinko.
16.00-16.15
Tappelee kavereitten kanssa.
16.15-16.16
Oikaisee kotiinsa Niemisten puutarhan läpi.
16.16-16.30
Joutuu rouva Niemisen ahdistamaksi, kaverit hajaantuvat.
16.30-16.35
Loikkaa veteen päästäkseen rouva Niemisestä eroon. Tämä ei osaa uida.
16.35-16.45
Astuu olohuoneeseen. Nostetaan niskasta keittiönoven ulkopuolelle kuivumaan.
16.45-17.15
Torkut autotallissa.
17.15-18.00
Auttaa talon emäntää päivällispuuhissa.
18.00-19.00
Osallistuu perheen yhteiseen päivälliseen.
19.00-19.55
Katsoo televisiota, vain aikuisille tarkoitettua villinlännenjuttua. Torkkuu koko jälkipuoliskon.
19.55-20.00
Herää televisiosta kuuluvaan pyssyjen paukkeeseen. Roisto putoaa hevosen selästä. Jatkaa torkkumista.
20.00-20.01
Menee makuuhuoneeseen.
20.01-21.12
Vetäytyy levolle
21.12-21.13
Työnnetään pois sängystä
21.13-21.15
Seuraa isäntäväen pariutumista, palaa sen jälkeen takaisin sänkyyn, vetäytyy uudelleen levolle
PÄIVÄN VITSI 11.11.2004
Surunvalittelut
Järkyttyneenä otimme viime viikolla vastaan tiedon, että yrityksemme kunnioitettu ja arvostettu jäsen, Joku Muu on poistunut keskuudestamme.
Jonkun Muun poismeno ei ole korvattavissa. Hän on ollut yrityksemme kantavia voimia jo vuosikymmeniä. Hän teki aina paljon enemmän yhtiön hyväksi kuin hänen osalleen kohtuudella olisi kuulunut.
Aina kun tehtävä, joka piti hoitaa, projekti joka piti vetää, työryhmä, joka kaipasi sihteeriä tai joku kiireellinen, tärkeä työ, oli kaikkien huulilla heti sanat -"Eikö Joku Muu voisi mennä?"
On yleisesti tiedossa, että Joku Muu oli yhtiön historian ahkerimpia jäseniä. Aina kun tarvittiin vapaaehtoisia, kaikki olettivat Jonkun Muun ilman muuta osallistuvan.
Joku Muu oli valloittava ihminen - joskus syvästi inhimillinenkin, koska yksi ihminen ei ehdi kaikkea tehdä. Ne, jotka tunsivat hänet lähemmin tiesivät, että jokainen odotti häneltä liikaa.
Nyt Joku Muu ei ole enää joukossamme. Olemme ymmällämme - mitä tehdä. Joku Muu oli meille esimerkillinen esikuva, mutta kuka nyt tekee kaikki ne työt, jotka Joku Muu teki puolestamme.
(Kun sinua seuraavan kerran pyydetään apuun, muista - emme enää voi luottaa Jonkun Muun apuun.)
PÄIVÄN VITSI 10.11.2004
Tilastotietoutta
Tutkimusten mukaan vain 10% suomalaisista omistaa television. Yli puolella on kuitenkin kotonaan erittäin moderni akvaario.
LÄHDE: TELEHALLINTOKESKUS, TV-LUPATARKASTUSOSASTO
Joka kymmenennellä peruskoululaisella on kotonaan herätyskello, jossa on valmistusvirhe.
LÄHDE: OPETTAJAIN AMMATTILIITO.
Mittavien tutkimusten jälkeen on todettu, että yli 60 % uusilla
urheiluautoilla ajelevista miehistä elää itse asiassa köyhyysrajan alapuolella.
LÄHDE: LIIKKUVAN POLIISIN NOPEUSVALVONTA
Valtavan suuri enemmistö, yli 80 % invalideista kokee ihmeparantumisen astuessaan ulos invapaikalle pysäköidystä autostaan.
LÄHDE YTV, PYSÄKÖINNINVALVONTAOSASTO
Havaintojen mukaan Aleksis Kivenkatu on Suomen monimutkaisin katu. 28 % siellä liikkuvista miehistä joutuu pysähtelemään jatkuvasti kysyäkseen neuvoja paikallisilta kotirouvilta.
LÄHDE: POLIISI
Suomen nuorisoa mollataan suotta. Yli 60 % ns. skinheadeista on itse asiassa pesäpallon innokkaita ystäviä.
LÄHDE: POLIISIN MELLAKANTORJUNTAOSASTO
PÄIVÄN VITSI 9.11.2004
Eläinsatu
Elelipä kerran metsässä orpo jänönen ja orpo käärme. Ne kumpikin
sattuivat olemaan syntymästään sokeita.
Eräänä päivänä jänö oli tapansa mukaan hyppelemässä ympäri metsää ja
käärme oli luikertelemassa ympäri metsää, kun jänömme kompastui käärmeeseen
ja kaatui. Tämän seurauksena tietysti käärmekin kolhiintui.
"Voi hyvä tavaton", sanoi jänö, "Olen kamalan pahoillani! En tarkoittanut
satuttaa sinua. Olen ollut syntymästäni saakka sokea, enkä näe eteeni.
Itse asiassa, koska olen myös orpo, en edes tiedä mikä minä olen."
"Ei se mitään", käärme vastasi. "Itse asiassa minä olen myös syntynyt
sokeana enkä koskaan tuntenut äitiäni. Entäpä jos minä luikertelisin
päälläsi ja yrittäisin selvittää mikä sinä olet."
"Voi, sepä vasta olisi ihanaa!", vastasi jänönen. Niinpä käärme luikerteli
jänön ympärillä tunnustellen ja sanoi:
"Hmm,sinua peittää pehmeä turkki; sinulla on hyvin pitkät korvat,
nenäsi nykii ja sinulla on pehmeä hännän tupsukka. Sanoisin, että
sinä olet melko varmasti jänöpupu."
"Oi kiitos! Kiitos!", hihkui jänönen.
Sitten jänönen ehdotti käärmeelle: "Entäs jos minä tunnustelisin sinua
käpälälläni ja auttaisin sinua samalla tavalla kuin sinä autoit minua."
Niinpä jänö tunnusteli käärmettä joka puolelta ja sanoi sitten:
"Jaa, sinä olet lipevä ja niljakas ja sinulla on kaksihaarainen kieli....
ei korvia, ei selkärankaa eikä palleja. Sanoisin, että olet melko varmasti
joko esimies tai mahdollisesti jopa ylempää johtoa.
PÄIVÄN VITSI 8.11.2004
Savon sanomista.... Teukka-pojan haave
Minusta tulee isona motoristi (10.09.)
Olen Teukka 8v. ja meidän alakerrassa on moottoripyöräkerhon talli.
Siellä käy paljon motoristeja. Motoristit on kivaa porukkaa. Siksi istunkin
siellä tallilla aina kun äidin silmä välttää.
Motoristit kertovat jänniä juttuja. Olenkin jo oppinut paljon
moottoripyöristä ja motoristeista. Moottoripyörässä pitää olla loivennettu
keula. Topi-sedän Harrikassa on jo tosi loiva keula. Kerhon sedät kun aina
sanoo, että Topin pitää joka aamu loiventaa, että se lähtee käyntiin.
Moottoripyörässä pitää olla ääni. Kerhon sedät jaksavat aina vertailla ja
puhua äänistä. Meidän mummulan lähellä on varmaan kanssa
moottoripyöräkerho. Kun äiti sanoo, että se on huolissaan meidän
mummusta kun se kuulee ääniä joka yö. Ei äidin pitäisi olla huolissaan.
Motoristit on kivoja ihmisiä. Motoristit maalaavat itse pyöränsä.
Ainakinluulen niin koska ne on kaikki tuotu maahan harmaana.
Kerhon parasta jätkää sanotaan Kingiksi. Kingi uskaltaa ajaa sisälläkin.
Kuulin, kun kerhon sedät juttelivat, että viime kesän rotkorallissa ne oli
kuunnelleet mökin ulkopuolella kun Kingi antoi Leenalle kyytiä aamuun
saakka. Moottoripyörän renkaan rikkoutuminen on vaarallista. Sinä yönä
Kingiltä oli kumi puhjennut ja Leena joutui käymään aamulla lääkärissä.
Kerhon sedät pitävät moottoripyöristään hyvää huolta. He puhuvatkin koko
ajan "hoidoista". Kingin Arielissa on kai jäykkä perä. Joidenkin hoidosta
en osaa sanoa, mutta kerhon sedät puhuvat jatkuvasti hyvistä peristä.
Leenankin kohdalla ne sanoi niin vaikkei Leenalla olekaan moottoripyörää.
Mutta niin ne sedät välillä puhuu puskureistakin eikä moottoripyörissä
edes ole puskuria.
Motoristit pitävät luonnosta ja ympäristöstä hyvää huolta. Eilen Topi-sedän
sanoi, että nyt ei voi polttaa ruohoa kun on kulovaroitus. Kaikki sedät
nauroivat ja joku sanoi Topi-sedälle että kun on näin lämmin, sille ei
edes a ntaa ryyppyä tai kone tukehtuu. Sitten joku korjasi, ettei
Topi-setä käytä ryyppyä, kun sillä on ruiskunsa.
Äiti ei tykkää kun minä istun tallilla kerhon setien kanssa. Näin pienelle
ei kuulemma saisi puhua niin rivoista asioista. Minä en ymmärrä mitä äiti
tarkoittaa. Eikä siellä ole mistään rivoista puhuttu paitsi kerran jostakin
jäähdytysrivoista mistä minä en käsittänyt mitään.
Mutta sanoi äiti mitä hyvänsä, minusta tulee isona motoristi. Minun
moottoripyörässä on ääni, loiva keula ja hyvä perä. Minä liityn isoon
moottoripyöräkerhoon nimeltä kuusysi. Vaikka luulen että se on jotenkin
uskonnollinen kerho. Aina kun kerhon kerhon sedät puhuu kuusysistä, ne
puhuu myös lähetyssaarnaajasta.
Teukka
PÄIVÄN VITSI 7.11.2004
Savon sanomista.... Teukka-pojan haave
Minusta tulee isona motoristi (10.09.)
Olen Teukka 8v. ja meidän alakerrassa on moottoripyöräkerhon talli.
Siellä käy paljon motoristeja. Motoristit on kivaa porukkaa. Siksi istunkin
siellä tallilla aina kun äidin silmä välttää.
Motoristit kertovat jänniä juttuja. Olenkin jo oppinut paljon
moottoripyöristä ja motoristeista. Moottoripyörässä pitää olla loivennettu
keula. Topi-sedän Harrikassa on jo tosi loiva keula. Kerhon sedät kun aina
sanoo, että Topin pitää joka aamu loiventaa, että se lähtee käyntiin.
Moottoripyörässä pitää olla ääni. Kerhon sedät jaksavat aina vertailla ja
puhua äänistä. Meidän mummulan lähellä on varmaan kanssa
moottoripyöräkerho. Kun äiti sanoo, että se on huolissaan meidän
mummusta kun se kuulee ääniä joka yö. Ei äidin pitäisi olla huolissaan.
Motoristit on kivoja ihmisiä. Motoristit maalaavat itse pyöränsä.
Ainakinluulen niin koska ne on kaikki tuotu maahan harmaana.
Kerhon parasta jätkää sanotaan Kingiksi. Kingi uskaltaa ajaa sisälläkin.
Kuulin, kun kerhon sedät juttelivat, että viime kesän rotkorallissa ne oli
kuunnelleet mökin ulkopuolella kun Kingi antoi Leenalle kyytiä aamuun
saakka. Moottoripyörän renkaan rikkoutuminen on vaarallista. Sinä yönä
Kingiltä oli kumi puhjennut ja Leena joutui käymään aamulla lääkärissä.
Kerhon sedät pitävät moottoripyöristään hyvää huolta. He puhuvatkin koko
ajan "hoidoista". Kingin Arielissa on kai jäykkä perä. Joidenkin hoidosta
en osaa sanoa, mutta kerhon sedät puhuvat jatkuvasti hyvistä peristä.
Leenankin kohdalla ne sanoi niin vaikkei Leenalla olekaan moottoripyörää.
Mutta niin ne sedät välillä puhuu puskureistakin eikä moottoripyörissä
edes ole puskuria.
Motoristit pitävät luonnosta ja ympäristöstä hyvää huolta. Eilen Topi-sedän
sanoi, että nyt ei voi polttaa ruohoa kun on kulovaroitus. Kaikki sedät
nauroivat ja joku sanoi Topi-sedälle että kun on näin lämmin, sille ei
edes a ntaa ryyppyä tai kone tukehtuu. Sitten joku korjasi, ettei
Topi-setä käytä ryyppyä, kun sillä on ruiskunsa.
Äiti ei tykkää kun minä istun tallilla kerhon setien kanssa. Näin pienelle
ei kuulemma saisi puhua niin rivoista asioista. Minä en ymmärrä mitä äiti
tarkoittaa. Eikä siellä ole mistään rivoista puhuttu paitsi kerran jostakin
jäähdytysrivoista mistä minä en käsittänyt mitään.
Mutta sanoi äiti mitä hyvänsä, minusta tulee isona motoristi. Minun
moottoripyörässä on ääni, loiva keula ja hyvä perä. Minä liityn isoon
moottoripyöräkerhoon nimeltä kuusysi. Vaikka luulen että se on jotenkin
uskonnollinen kerho. Aina kun kerhon kerhon sedät puhuu kuusysistä, ne
puhuu myös lähetyssaarnaajasta.
Teukka
PÄIVÄN VITSI 6.11.2004
Vartioi painoasi !
Noudata seuraavaa kymmentä käskyä ja huomaat ensimmäisten oireiden ilmaantuvan ennen kuin ehdit aavistaakkaan.
1.Syö aina kun voit. Älä koskaan ryhdy laihdutuskuurille. Pilkkaa laihduttajia. Juo olutta päälle.
2.Muista, mitä vanhempasi opettivat sinulle, kun olit lapsi. Syö aina annoksesi loppuun. Tulet näkemään, mihin se johtaa. Juo olutta päälle. 3.Vältä ravintoterapeuttien neuvoja. Hylkää vihannekset ja juurekset. Käytä aina rasvaisinta lihaa. Sivele kinkun läskin päälle ensin runsaasti voita ja sitten sinappia. Kokeile voissa haudutettua kermaa. Juo olutta päälle.
4.Syö mieluiten yksin. Muiden ihmisten läsnäolo häiritsee. He inventoivat jokaisen suupalasi, etkä voi olla oma itsesi. Jos joku tuppautuu pöytääsi, yritä välttää keskustelua. Juo olutta päälle.
5.Älä keskity syömiseen. Varaa pöytään lukemista. Silloin et kiinnitä huomiotasi siihen, mitä laitat suuhusi. Juo olutta päälle.
6.Hotki. Lapa ruokaa suuhusi kuin lapiolla. Älä maistele makuja tai aromeja. Niele niin isoina paloina kuin uskallat. Ole ahne, älä höllää hetkeksikään. Kylläisyyden signaali hälyttää aivoissa vasta noin 20 minuutin kuluttua ruokailun alusta. Toimi siis ennen sitä. Juo olutta päälle.
7.Tee ruokaa aina niin paljon kuin kattiloihin mahtuu. Silloin sitä riittää enemmän. Juo olutta päälle.
8.Syö aina keittiössä. Jätä jääkaapin ovi raolleen, saat pikaisen ensiavun, jos ruoka pääsee loppumaan kesken. Älä missään nimessä kiikuta ruokaa valmiiksi annosteltuna ja kauniisti katettuna olohuoneeseen. Juo olutta päälle.
9.Kilpaile aina, jaksatko syödä enemmän kuin kaverisi. Jos olet naimisissa tai muuten vain elelet jonkun kanssa, kumppaneiden on tuettava toisiaan. Voita virittämäsi syöntikilpa vaikka väkisin. Juo olutta päälle.
10.Syö välipalaksi aina hampurilaisia, makkaroita ja ranskalaisia perunoita. Älä yritä näytellä sivistynyttä. Juo olutta päälle.
PÄIVÄN VITSI 5.11.2004
Uponnut vene
Kaksosveljekset olivat nimeltään Jussi ja Jari. Jussi omisti vanhan rappeutuneen veneen. Tapahtuipa, että Jarin vaimo kuoli samana päivänä, kuin Jussin vene upposi.
Muutamia päiviä myöhemmin ystävällinen vanha rouva tapasi Jussin kadulla sekoittaen hänet Jariin, rouva sanoi hänelle, "Olen todella pahoillani menetyksestäsi, sinusta täytyy tuntua kauhealta."
Jussi sanoi, "No, ei ihmeemmin, tosiasiassa olen oikein tyytyväinen, että pääsin siitä eroon. Se oli mätä vanha juttu alusta lähtien, sen alapäässä oli kaikki kuivunut ja se haisi kuolleelta kalalta. Se päästi vettä ja sillä oli paha rako perässä ja tosi iso reikä edessä, joka suureni joka kerta kun käytin sitä."
"Se vuoti hullun lailla ja oli vaikeaa pitää sitä pystyssä. Mutta mikä todella lopetti sen, oli kun neljä miestä vuokrasi sen pitääkseen hauskaa. Varoitin heitä, ettei se ole enää hyvä, mutta he halusivat lähteä sen kanssa joka tapauksessa. Kirotut hölmöt olivat yrittäneet siihen samaan aikaan ja se oli liikaa vanhalle tytölle, kun he yrittivät päästä sisään erilaisissa asennoissa, se halkesi kahtia."
Vanha rouva pyörtyi.
PÄIVÄN VITSI 4.11.2004
Mitä olet aina halunnut tietää
matematiikasta,
muttet ole koskaan uskaltanut kysyä
Heippati hei, kaikki teinit! Olette taas lähettänyt ahkerasti kysymyksiä koskien matematiikkaa. Matematiikkahan on aivan luonnollinen osa elämää, mutta nuoren ihmisen kasvaessa hän kohtaa usein epävarmuutta. Runsas tieto ja ennenkaikkea hyvä itsetunto ovat edellytyksiä nautinnolliseen matematiikkaan.
--- *** --- *** --- *** ---
Hei, olen 16-vuotias poika Hesasta. Mullon probleema. Mun
funktiossa on siinä origon vieressä sellanen varianssi. Se ei
näytä muuten hirveen pahalta, mutta kun mun funktio kasvaa
ekspotentiaalisesti, se alkaa myös kasvaa, ja sitten derivoidessa
kirvelee. Mitä mun pitäis tehä?
- Mukaan laittamastasi valokuvasta päätellen ei ole syytä
huoleen. Sinun kannattaa kuitenkin käydä matematiikan yliopistolla
näyttämässä funktiotasi matematiikan proffalle, ihan varmuuden
vuoksi.
--- *** --- *** --- *** ---
Moicca, mä oon yx 17-ikänen tyttö Valkeakoskelta. Mulla on
poikafrendi, jonka kanssa mä oon ollu jo vuoden. Mut nyt se
haluis... integroida mun kanssa. Mä en tiiä oonksmä valmis siihen.
Mä tosissaan tykkään siitä enkä haluis erota sen takia. Mut musta
tuntuu et pelkkä yhteenlasku ei enää riitä sille. Miten mä pääsen
peloista irti?
- Jos poikaystäväsi ei ymmärrä toivettasi odottaa, on syytä
miettiä, onko hän sinun arvoisesi. Tärkeintä on, että te
pystyisitte avoimesti puhumaan matematiikasta. Teidän on tehtävä
yhteiset pelisäännöt. Yhteenlaskusta voitte vähitellen siirtyä
kertolaskuun ja ehkä jopa yhtälöiden ratkaisuun, jos molemmat
haluavat niin. Ikänne puolesta olisitte kyllä valmiita
integrointiinkin, mutta tärkeintä molemmat tahtovat sitä.
Integrointiin löytyy hyviä vinkkejä MAOL-taulukoista. Lukekaa
MAOLia yhdessä ja sopikaa, kuinka pitkälle haluatte mennä.
Positiivisia kokemuksia matematiikan parissa! Ja muistakaa käyttää
laskinta!!
--- *** --- *** --- *** ---
APUA! MÄ KUOLEN! Mun äiti löys mun patjan välistä pitkän
matikan kirjoja ja yllätti mut kun mä tilavuusintegroin mun
pyörähdyskappaletta! Nyt se ei enää puhu mulle! Arvaa hävettääkö?
- Äitisi reaktio on helppo ymmärtää. Tilavuusintegrointi on yhä
tabu yhteiskunnassamme. Se on kuitenkin aivan luonnollinen osa
matematiikkaa ja jokainen tekee sitä. Koita puhua asiasta
isällesi, tai jollekin miehelle. Älä kehitä tästä itsellesi
matemaattista traumaa loppuiäksesi! Mene vaikka keskustelemaan
matikan opettajasi kanssa!
--- *** --- *** --- *** ---
HEI, mä oon kakskymppinen tyttö Hyvinkäältä. Mä oon
integroinu pari kertaa, mutta nyt mulla on alkanut ilmestyä
sellasia juuria mun funktioon. Tarkottaakse et mä oon saanu
trigonometrian?! Mä oon kyllä aina käyttänyt laskinta!
- Mene heti matematiikan yliopistolle testeihin! Kyse ei
välttämättä ole trigonometriasta, vaikka oireet siihen
viittaavatkin. Laskinta käytettäessä matemaattisia dilemmoja ei
pitäisi tulla lainkaan. Sinun pitäisi puhua myös kumppanillesi.
Jos häntä kirvelee derivoidessa on kyseessä mitä todennäköisimmin
trigonometria. Se voidaan kuitenkin helposti diskriminoida. Toimi
nopeasti!
--- *** --- *** --- *** ---
Moide, mä oon 18-vuotias tyttö Vantaalta. Mulla on paha probleema.
Mä integroin tossa joululomalla mun kundin kanssa... ilman
laskinta. Nyt mun binomit ei oo ollu jatkuvia kahteen kuukauteen.
Onks mulle tulossa laskuvirhe? APUA! Mä en haluu laskuvirhettä
vielä tässä iässä. Ja mun kundi häipyy kuitenkin kun se saa
selville! Pitääks mun tehä arkussini?!?
- Aijai, ilman laskinta ei kannattaisi integroida! Tee nyt
ensin kuitenkin hypoteesi, jotta olisit varma laskuvirheestä.
Arkussini voi olla vaikea suorittaa, koska olet jo 18-vuotias.
Hyvillä perusteluilla se kuitenkin onnistuu. Oletko varma, ettet
halua laskuvirhettä? Ja jos sinun poikaystäväsi jättää sinut
laskuvirheen vuoksi, on syytä miettiä, onko hän sinun arvoisesi.
--- *** --- *** --- *** ---
Moi, mä oon just 18 vuotta täyttäny gimma Jyväsgylästä. Mä oon
ihan pihkassa mun matskunopeen! Mä tiedän et se on 10 vuotta
vanhempi, mut kun se hymyilee aina mulle ja kaikkee. Se on ihan
kipeen söpö! Mitä mun pitäsi tehä? Arvaa hävettääkö?
- Hankkiudu hoitoon!
PÄIVÄN VITSI 3.11.2004
Ohjeita autoilijoille
.......................................................................................................................
Yleisohjeita:
1. Kun takanasi on jono, aja aina 15-20 kilometriä alle suurimman sallitun nopeuden
2. Kun näet poliisiauton, jarruta heti voimakkasti ja ala ajaa 30 km/h alle nopeusrajoituksen.
3. Ajaessasi hitaasti, käytä aina vasenta kaistaa
4. Aina kun mahdollista ohita edessä menevä ja hiljennä sitten vauhtia
5. Muista, että sinulla on aina etuajo-oikeus niihin, joilla on halvempi auto
6. Opasta toisia autoilijoita näyttämällä heille keskisormea. Jos joku näyttää takaisin, seuraa häntä kunnes hän pysähtyy ja vedä turpiin
7. Jos sinulla on kännykkä, käytä sitä mahdollisimman paljon. Soita jollekin, vaikkei sinulla olisikaan asiaa
8. Älä likaa autosi tuhkakuppia. Heitä palava tupakantumppi ulos ikkunasta
9. Heitä eväspaperit ja pahvimukit ulos ikkunasta, kun olet ruokaillut
10. Soita autosi stereoita ainakin 100 000 desibelin voimalla
11. Jos ajat harhaan, paras paikka pysähtyä ja selvittää koordinaatit on valo-ohjattu risteys
12. Jos joudut siirtymään pientareelle, odota että seuraava auto lähestyy sinua ennen kuin palaat takaisin tielle
13. Jos autosi takaikkunassa on häikäisysuojaksi tarkoitettu verho, pidä se aina alasvedettynä
14. Jos näet hälytysajoneuvon lähestyvän edestä, pysähdy heti
15. Aja kaksikaistaisella tiellä aina samaa vauhtia kuin viereisellä kaistalla menevä. "Blokkaa" takanasi tulevat ja ohitusta yrittävät autoilijat
16. Kun liikenne etenee hitaasti, jätä ainakin kymmenen auton mitta edellä menevään
17. Vaihda radioasemaa, nauhaa tai cd-levyä samalla kun vaihdat kaistaa
18. Tankattuasi huoltoasemalla jätä autosi bensapumpun eteen sikis ajaksi kun käyt vessassa ja juot kahvit
19. Säästä nenänkaivuu aina ratin taakse
20. Kuullessasi suosikkikappaleesi autoradiosta anna muidenkin tietää, että nyt tulee hyvää musaa. Paras tapa on rummuttaa ohjauspyörää ja keikuttaa päätä tenhosävelten tahtiin
21. Säädä peruutuspeili niin että näet siitä koko ajan, onko tukkasi hyvin
22. Jos ajat töihin samaa reittiä joka päivä, älä vaivaudu käyttämään suuntavilkkua. Kaikki kyllä tietävät, milloin sinä käännyt
PÄIVÄN VITSI 2.11.2004
Suomensukuisen
huumorin
levinneisyyskartta
Suomensukuisen huumorin levinneisyydestä on tähän asti puuttunut kattava kokonaisesitys. Toivon että tämä suomensukuisen huumorin kokonaisesitys osoittautuu hyödylliseksi ja tarpeelliseksi kokonaisesitykseksi suomensukuisen huumorin levinneisyydestä.
Levinneisyyskartasta toivotaan olevan erityisesti hyötyä korkeasta verenpaineesta kärsiville, jotka saattavat olla kuukaudenkin sairaslomalla tietämättä itse, missä päin maata ovat oleskelleet. Levinneisyyskartasta lienee apua olinpaikan paikantamisessa.
Ahvenanmaa
Ahvenanmaan ensimmäisessä postimerkissä on kuva Eetvart Eriksonista, humanistista ja yksikielisyysmiehestä, joka hävitti maakunnasta kaksikieliset käärmeet perustuslain vastaisina. Mutta mistä Eetvart sai nimensä? Eetvartin äiti oli naimisissa laivanvarustaja Eriksonin kanssa, joka oli paljon merillä. Vaimo sai olla paljon yksikseen. Sattuipa sitten kerran ummikko suomalainen yksikielinen kulkumies yösijaa pyytämään. Rouva tuhahti ylenkatseellisesti. - Här bimsa? Tokig kille! Sehän tarkoittaa ahvenanmaaksi, että "menkää matkoihinne, sivistymätön suomalaismoukka" Mutta kulkumies, ummikko kun oli, ymmärsi rouvan sanoneen "härmäläiselle pimpsaa, tuu pukille", ja ryhtyi työhön käskettyyn. Sisäkkö-Mandi kuuli emännän huoneesta outoja ääniä. Mandi ryntäsi sisään ja näki kulkumiehen leikkivän emännän kanssa "nelijalkaista eläintä". Mandilta lensi hämmästyksestä yöastia kädestä. - Härregyyden madam! Mite se teke? - Eetvarttia, Mandi. Eetvarttia. Siitä siis sai suuri ahvenanmaalainen humanisti ja yksikielisyysmies Eetvart Erikson nimensä.
Varsinais-suomi
Turuus vaikutta yks vuarneuvos, yks vuarneuvos Ketoone. Kyl kai te tiärä. Mut tiärätteks te kans, kuis siit se vuarneuvos tulis? Irja, se on just tää vuarneuvos, se meni asiaflikaks sinne Turu Sanomi. Se mikkää Ketone sillo viäl ollu. Mut siit se sitte alko se Irja urakehitys vissi sillai pikkuhiljaa. Tai oiketten se alko kehitty se Ketone, se kun se Turu Sanomi omistis, nii se Ketone kehittys sil urallas. Tai oiketten sil Irja ural. En mää sit kauhiast ihmettele. Liha ja luut ihmine on. Niinko se sanos, se vanha Ketone, sitte ku se oli nainu se Irja pois kuleksimast: "Semmone flik se Irja et niinko Fiskarsin kympi aura kääntelisis." No, se vanha Ketone kuali sitte laakommi aik. Ja tää Irja se sit peri. Ny se on sit vuarneuvos. Vaan ei ole nuaruttens aikoja unohtanu. Tässä se istu yhrenki kerra olisko ny LIFIMIN vai RASTORIN seminaaris, se Irja. Alustaja, mikä lie ekonominkutale, niinko leikkiä laskeakses, nii vissi, tokas, et kui toi prouvaväki tämmöttis liikkeenjohdollis asioita lainka ymmärttä. Niinko näitä ny on, tavoitejohtaminen, tulosvastuu ja tämmöttis. Mut kyl se Irja näpäyttis sitä valla mahrottoman onnistuneesti. Se näet kopauttis knuppiaan, se Irja, ja sanosis: - Emmä ny nii pal tierä. Mut vuarineuvos oon ja senverra ymmärä, etten ole tähänsaak yhtikäs kerta tätä yläpäätä tarvinnu. Kyl naise ova valla ihmellissi!
Uusimaa
Uusimaalaiset ovat Suomen huumorintajuisin ja nokkelin heimo. Heillä on todella sana hallussa. Sattuipa kerran erityisenkerkeäkielinen uusmaalainen astumaan raitiovaunuun, jossa rahastaja kehotteli matkustajia käytävällä peremmälle. Oli ruuhka-aika, ja rahastaja uudisti kehotuksensa. Hetken kuluttua rahastaja joutui jälleen pyytämään käytävällä peremmälle. Silloin tuo huumorintajuinen uusmaalainen laukaisi tilanteeseen mahdollisimman hyvän ja terävän repliikin: - Ei pääse enää!
Aito statilainen oli kesälomalla käymässä kotonaan. Vanha isä statilaiselta kysymään, että minkämoista se oikein on se metrossa kulku. - Ka, niinhänn se on, ko pernakuopas pimmees istuis ja nelmannin seteleitä repis. - No voe hyvä immeinen itteään, aiton statilaisen isä ihmettelemään. Aito statilainen pyöritti päätään. - Ekkönä ny mualaine naijannu, että se oli dzoukki!
Karjala
Kaksi karjalaista evakkoa käveli turistimatkalla käet taskussa Viipurin katuja. Miliisi tuli vastaan. - Mitä pidätte maastamme, miliisi kysyi ystävällisesti. - No myöhä pietään siun maastas. Mut sanoha sie, jot mitä sie tykkäät täst meiä kaupungist? Miliisi ei "leikkiä" ymmärtänyt vaan vei karjalaiset kamarille, jossa miliisikapteeni alkoi ottaa karjalaisten henkilötietoja ylös. - Nimi? Kapteeni karjaisi. - Jälttähä mie, ensimmäinen karjalainen vastasi. - Mie oon Rääpys, toinen sanoi. Miliisikapteenin oikeinkirjoitus ei ollut hänen vahvin puolensa. - Miten ne kirjoitetaan, kapteeni ärjäisi. - Jii-ää-äl-tee, Jält. Tee-ää, tä. Jälttä! - Rää-ää-ää, Rää. Pee-yy-äs, pys. Rääpys! Samassa karjalaisia alkoi kovasti naurattaa. Karjalaisethan ovat sellaista väkeä, että ilo pintaan vaikka sydän märkänis. He katsoivat toisiaan ilkikurisesti ja sanoivat yhteen ääneen: - Taasha myö tavattii!!!
Häme
Kaksi tamperelaista tapaa toisensa pitkän ajan kuluttua. - Meinaan nääs. - Nääs mitä meinaat? -Sitä meinaan nääs, että kyllä varmaan meillä on parhaat poliitikot, mitä rahalla saa. - Kyllä varma on niin, nääs. - No moro. - Moro, moro.
Kaksi tamperelaista koiranulkoiluttajaa tapaa toisensa. - Tiäräks mikä on Suomen Manchester? -No sehän on tää Tampere. Mutta tiäräks sää, mikä on Suomen Winchester? - En tiärä. - Se on tää pystykorva!
Satakunta
Ennen vanhaan oli Nakkilassa tapana pyydystää nahkiaisia anopinraadolla. Raato pantiin köydenpäähän ja heitettiin virtaan. Anoppi käytiin sitten kokemassa aamuin illoin. Kerrankin oli muuan J.W.Suomisen nahkatehtaan karvari nakannut anoppinsa Kokemäenjokeen saaliin toivossa. Eräs kasvuiässä oleva ympyräsuinen huomasikin raadon vedessä ja luikerteli isä-nahkiaisen kielloista huolimatta anopin sieraimesta sisään. Karvari tuli aamulla, nosti anopin ylös ja tottelemattoman nahkiaisenpojan sen mukana. Isä-nahkiaisen vahingonilo oli aitoa: - Jaa, jaa. Kukas käski tuntea paikkansa joka nenään!
Savo
Mikkelin kaapunnissa vaekut iäskin iloluontoene immeinen. Laahkee oli luonnoltaan ja iärimmäise herttanen. Piäsky olj sen nimi. Vuan sit mualiman vanhinto ammattii harjootti tämä Piäsky. Voe sit makkeeta naatintoo, jot se Piäsky kaapunnin ukoille tarjos. Vähän jokaenen tais käyvä Piäskyllä koettamas sit mualiman parraenta paekkoo. Ka. Huaraha se Piäsky olj. Huara mikä huara. Tämä Piäsky. Huara olj nii. Ai Piäskykö? Nii, tämä Piäsky justiinsa. Lapsenmullikat huuteloo perrää jottae "Huara! Huara!" Siis tämän Piäskyn perrään. Vuan yks olj semmonen kueva käppyrä, yks Liikase poeka, jok ei koskaan huuellu Piäskyn perrään et "Huara". Nii olj hyvätapane tämä Erkki, tämä Liikase poeka justiinsa. Josta ny olj puhe. Nii ei koskaan huuellu Piäskyn perrään jottae "Huara". J ajos jtennii tuli kaapunnilla vastaan tämä huara, siis tämä Piäsky, niin ei koskaan sanonut että "Huara", meinaannii tämä ei sanonut tämä liikase poeka, joka ny onnii herrana siellä Helsinnii kaapunnissa, tämä Erkki, nii ei koskaan sanonu Piäskyä huaraksi. Ja voe tokkisa, jos vastaan tulj, siis tämä huara, tämä Piäsky, tuansa, tek hyv päevät ja kysj jottae: - Ottaaks haarapääsky pullaa?
Pohjanmaa
Laihialainen oli menettänyt kapinan aikana vasemman silmänsä. Eräänä päivänä mies kiipesi uunin päälle ruokaperäsille. Vaimo keritsi lampaita uunin edessä. Kuinka ollakaan, laihialaisen marssiessa unissaan Vaasan torille, hän putosi tohkeissaan pankolta. Kerihtimet menivät suoraan näkevästä silmästä sisään. Laihialainen suuttui vallan julmetusti. - Vaimo! Mitä tämä tuhlaus meinoo? Että kerihtimet kun notta kyllä maar puukkokin olis riittäny!
SETA:n gaydisco avattiin ensi kertaa Kurikassa. Jepualaanen homoseksuaali uhoaa porstuassa: Kolome on Pohojanmaalla kovaa. Sievin häjy, Vetelin poika ja meikälääne valehtelemahan. Huis!
Lappi
Sattuipa kerran pääsiäisen tienoilla, että arkkipiispa Paavalin ollessa Sevettijärvellä kolttia tarkastamassa, kirkonmiehen alkoi äkisti tehdä hyvää mieli. Mikäs auttoi. Paavali kääri kolttunsa, kyykistyi jänghälle ja alkoi massuttaa halulla makeata pääsiäisherkkua. Pöllähtipä paikalle ruma ateistisaamelainen. - Ka, mitä mies? - Tässä vaan pashalla, Paavali vähätteli. Ruma ateistisaamelainen pyöritti päätään. - Jo vain, emme mekään täällä joka paikkaan koota pane!
Viro
Kell on Eestivegetaristises vabariikis yheksäteist viisteist, kapitalistimaassa anoastases kaheksateist viisteist. Kaks vegetaristises töön sankarises, Aadu Päts ja Purnu Leibabuu, istuses kaik rahuses televitsiooni ääreses. - Kuis on, Aadu hea, mikäses programmis mielusimmillas tiiruses? - Täytyses todetases, et kernaimmites tiiruses Eesti vegetarisises puoluejohtajases. Purnu Leibabuu iskes ehmätys. - Näis on näreses, Aadu Päts vahvistases. Tiiruses! Siin hän taas näkyses televitsiooniruutuses. Purnu Leibabuu purskahtases naurases. - Nyt tiiruses Soomi televitsioonises! Ei ole Eesti vegetaristises puoluejohtajases vaan K-kaub Väiskises lihatiskilläses! Aadu Päts hengähtäses helbodukses. - No johan minu ullatuses et vegetaristises puoluejohtajases tyytyneses nii niuk eväses!
Itä-Karjala
Ga oli ennen uggo, oli agga. A kerran ryhdyih ginastaman, gumb on paremb, a Suom vaig Venäi. - A Venäi on paremb, uggo sanoih. - Midä sie haastad, agga gälätten. A Kuib on Venäi paremb? - A sillaih on paremb go ei välleen oud ryssää naapuris!
Petsamo
Kaksi venäläistä keskusteli. - Sinulla on kuulemma nikkelikaivos, toinen sanoi. - A kyl on, toinen vastasi. - No miten sinä semmoisen sait? - A mie löysin. - Löysit kaivoksen? Tyhjän kaivoksen? - A vot. Oli siellä suomalaisia sisällä, mut en mie niit tarvinnu.
PÄIVÄN VITSI 1.11.2004
Mennään bussilla.......................
Bussin pysäyttäminen on oma taiteenlajinsa. Näytänkö pysähtymismerkin liian aikaisin, vai liian myöhään. Miten pysäytän juuri oikean bussin, kun ne ajavat yhtenä pitkänä letkana. Pahimmassa tapauksessa oma bussi ryhmittyy vasemmalle kaistalle muiden taakse, jolloin pitäisi ampua hätäraketteja saadakseen katsekontakti kuskiin.
Jos muita busseja ei ole häiritsemässä, niin kuskit katselevat järjestään vasemmalle ja saat seistä lapio suorana lippua heilutellen, kunnes kuski viime tingassa väläyttää vilkkua ja koukkaa pysäkille.
Ovi ei koskaan osu kohdalle. Jos seisot paikallasi, kuski tulkitsee ettet ole tulossa kyytiin, ja heittää kurat kengillesi. Jos liikut oikealle, niin kuski painaa kovemmin jarrua, ja jos liikut vasemmalle, niin hän höllää sitä. Tarkoitus lienee saada ovi vähintään kymmenen metrin päähän paikasta, jossa seisot.
Millaisen lipun pyydän kuskilta? Jos sanoo keskustaan, niin koko bussi nauraa takapenkkiä myöden. Jos sanon kertamaksu, niin kuski vittuilee: "Lasten vai aikuisten", ja tietysti maksajan iästä riippumatta. Sitten on vielä seutulippuja ja muita hässäköitä, mutta kuskilta ei apua heru, hän on kiinnostuneempi vasemmasta sivupeilistä kuin sinusta.
Maksu pitäisi suorittaa tasarahalla. Kokeile maksaa satasen setelillä kertamaksu ja kuski kaivaa sinulle ämpärillisen vaihtorahaa takaisin. Laitanko rahat tiskille, vai lyönkö ne kuskille kouraan. Teit niin tai näin, kuski murahtaa ja vittuilee minkä kerkiää. Kun laitoin kahdenkympin setelin tiskille, kuski kehtasi murahtaa: "Suorista se!" Missä vitussa lukee, että rahat viikattuna, kiitos. "Anteeksi herra kuljettaja, mutta nyt ei tullut mankelia mukaan." Ei ihme, että joku leimaa lippunsa sijasta kuskia nyrkkiraudalla turpaan...
Pidä kiinni. Kuskeilla on kiihdytysajajan refleksit ja keilaajan pelisilmä. Pitää saada monta näyttävää kaatoa. Bussin nytkähtäessä liikkeelle, alkaa ihmisflipperi. Yrität epätoivoisesti poukkoilla kohti takaosaa, huomataksesi, että vain käytävänpuoleisilla penkeillä istutaan, tai niillä matkustaa jonkun ostoskassi. Kun ystävällisesti pyydät saada istahtaa "vapaalle" paikalle, niin matkustaja nousee hitaasti kuin lehmä suosta, mittaillen sinua katseellaan, ikään kuin arvioiden sinun hygieniatasosi luokitusta.
Jos bussi on tyhjä, niin sinusta tulee automaattisesti spurgumagneetti. Bussikuskeilla on pirullinen tapa haalia kyytiin kaikki haisevimmat spurgut, mitä maa päällään kantaa, ja he kaikki haluavat tulla laulamaan juuri sinulle. Ei auta mikään, spurgun on pakko liimautua kainaloosi kuin kuumemittari. Jos olet hiljaa, olet paska jätkä, jos avaat suusi hän oksentaa siihen. Pahimmassa tapauksessa kuski heittää sinut ulos.
Linja-autossa on tunnelmaa, ja sen voi aistia esim. nenällään. Krimi-turkkeihin puetut muumiot miehittävät bussin etuosan, ja he yrittävät peitellä vuotavista kroonikkovaipoista leviävää eteeristä tuoksuaan, kaatamalla pullollisen myskiä päällensä. Takapenkillä matkustavalle astmaatikolle tämä on kuin sinappikaasua, ja hän joutuukin pumppaamaan inhalaattoriaan kuin olisi täyttämässä jalkapalloa.
Tunnelmaa ei paranna sekään, että aamukahvin ärsyttämä suolisto saa matkustajat moukaroimaan karmeita lettupieruja. Miksei sitä voinut paukutella bussia odotellessa, pitikö ne parhaat pommit säästellä bussiin?!
Älä koskaan istu takaovien läheisyydessä. Kun ovet aukeavat, joudut auttamaan äitiä, jonka rattaissa istuu 13-vuotias poika. Kiitoksen sanaa ei heru, ja kun yrität takaisin paikallesi, niin hehkeä kassi-alma on taikonut juustosämpyläsi sillivoileiväksi, istumalla hajareisin eväskassisi päälle. Jos yrität lukea lehteä bussissa, niin hartioillesi kasvaa äkkiä kaksi päätä lisää.
Bussista poistuminen on sekin suuri seikkailu. Bussissa ei ole tapana paljoa puhua, ja katsekontaktia tulee vältellä. Kun joku ikkunapaikkalainen haluaa jäädä pois, hän pomppaa pystyyn kuin jousi ja mitään sanomatta pyyhkii suupielesi takamuksellaan, ähkiessään ylitsesi käytävälle. Toinen ihmistyyppi samassa tilanteessa, tyytyy vain kyyhöttämään sikiöasennossa ja aina pysäkin kohdalla kuuluu syvä huokaus.
Kun sitten tilanne tulee omalle kohdallesi, niin painonappia ei näy missään. Vieressäsi istuva norsu on nukahtanut fiikus sylissään ja ei tee elettäkään siirtyäkseen. Pysäkki häämöttää jo edessä ja et ole päässyt edes käytävälle. Dyykkaat läpi fiikuksen käytävälle huomataksesi, ettei se vitun painonappi edes toimi. Sanot kuskille, että haluat seuraavalla pois, ja kuski jarruttaa niin, että etupenkin vanhuksen lasisilmät poksahtavat lentoon kuin samppanjapullon korkit.
Bussi pysähtyy, mutta ovet eivät aukea. Kuskin viimeiset saumat vittuilla: "Poistutaan takaovista."
Tällä kertaa bussi sentään pysähtyi. Yleensä se vain hiljentää ja olettaa mummeleiden loikkivan ulos kahdenkympin vauhdissa. Ovathan ne voltteja heittelevät eläkeläiset hilpeän näköisiä, mutta puuhun osuessaan ne voivat haitata kuukkeleiden pesintää
PÄIVÄN VITSI 31.10.2004
Asiat tärkeysjärjestykseen jne...
Tarvitsen apua koskien päätöstä, joka saattaa muuttaa koko
tulevaisuuteni...
Olen jo pitkään epäillyt, että naiseni on uskoton. Useita merkkejä, mm.
kännykkä soi ja hän lyö luurin kiinni, joku soittaa usein ja lyö luurin
kiinni. Hän on usein "tyttöjen" kanssa ulkona, ja kun kysyn keiden
tyttöjen, on kyseessä aina joku työkaveri jota en tunne. Koitan aina
katsoa, mimmoisella taksilla hän tulee kotiin, mutta hän kävelee aina
viimeisen pätkän ja kuulen, miten auto ajaa matkoihinsa. Ehkä se ei ole
taksi? Pari päivää sitten otin hänen kännykkänsä käteeni tarkistaakseni
kellonajan, ja hän kilahti täysin, kiljui että känen kännykkäänsä ei
parane mennä koskemaan, ja että minä muka nuuskin. Joka tapauksessa en ole
kovistellut häntä vielä, ja sisimmässäni luulen etten edes halua tietää,
mutta eilisiltana päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen. Päätin piiloutua
autoni taakse, jotta näkisin koko kadun ja auton, josta hän astuu ulos.
Kyykistellessäni auton takana huomasin, että koko taaimmainen rengaskotelo
on ruostunut. Pitäisikö teidän mielestänne viedä auto pajalle, vai ostaa
biltemasta työkaluja ja korjata itse?
PÄIVÄN VITSI 30.10.2004
Päivän vaihdokit
AILI 1935
Siisti, vähänajettu, taloudellinen. Myydään käteisellä tai vaihdetaan nuorempaan. Talvitossut ym. lisävarusteita.
AMANDA 1910
Hyväkuntoinen veteraani. Juuri entisöity. Sopii harrastelijalle. Uudet lasit.
ANOPPI 1923
Myydään tarpeettomana tai vaihdetaan koiraan tms. käypään tavaraan. Äänenvaimentajassa pikkuvikoja.
BERTTA 1939
Kohtalaisen siisti. Vaihdetaan mielellään uudempaan ja pienempiruokaiseen. Ensimmäinen omistaja. Edullisesti.
CECILIA 1954
Paljon ajettu, mutta hyvin pidetty. Diplomaattikäytössä. Hyvät puristukset. Juuri maalattu. Teknisesti hyvä.
IITA 1925
Lämmin, pieniruokainen. Halvalla, perässä pientä laittamista. Radio tulee mukana.
JAANA 1948
Hyvin pidetty. Alkuperäinen kunto. Otettu käyttöön vasta 1978 lokakuussa. Säännöllinen kierto, muutenkin asiallinen.
KIRSTI 1914
Halpa. Pieni nivelvika. Yksityiskäyttöinen. Uudella peitolla. Savuttaa vähän.
LEENA 1964
Tässä tosi tilaisuus. Urheilullinen, tosi hieno, täysin ajamaton yksilö. Viimoisen päälle nätti. Lukkoperä.
MAIJA 1941
Taloudellinen, loistokunto. Katsastusinsinöörin testaama. Hyvin pidetty, ei kolhuja. Kiihtyy hyvin.
OLGA 1902
Hyvin säilynyt, rauhalliseen ajoon. Ei vingu, 6 kk takuu. Alkuperäinen kunto. Pientä vuotoa.
PIRKKO 1944
Lämmin, siisti, pieniruokainen. Perä vähän roikkuu, muuten hyvä.
RUDOLF 1950
Juuri maalattu. Tiukka perä. Suhteellisen siisti. Vaihdossa käy vanhempikin. Tuotu Ruotsista 1979.
SULEIMA 1959
Tosi sportti. Ainut Suomessa. Musta. Juuri testattu, terve ärhäkkä, makeet äänet. Teknisesti hyvä kovaan ajoon.
PÄIVÄN VITSI 29.10.2004
Matkustajakone lentää hirveässä myrskyssä. Sitä ravistelevat sade, rakeet, tuuli ja salamat lyövät ympärillä. Matkustajat huutavat ja kiljuvat. He ovat varmoja, että kone putoaa ja kaikki kuolevat.
Kesken pahimman ravistelun nuori nainen hypähtää ylös ja huudahtaa,
"En kestä enää! En voi vain istua rauhassa ja odottaa kuolemaa kuin tuoliin
sidottu eläin! Jos tässä kuollaan, niin haluan kuolla tuntien olevani
nainen! Eikö täällä ole yhtään sellaista miestä, joka saisi minut vielä
kerran tuntemaan itseni naiseksi?"
Hän näkee lihaksikkaan miehen kävelevän käytävää pitkin hänen
istuintaan kohti. Kun mies lähdestyy naista, hän riisuu hitaasti paitansa.
Nainen näkee miehen lihakset matkustamon himmeässä valossa. Hän seisoo naisen edessä paita kädessä ja sanoo:
"Minä saan sinut tuntemaan naiseksi, ennen kuin kuolet. Kiinnostaako?"
Nainen nyökkää myöntävästi. Mies ojentaa paidan naiselle ja sanoo:
"Tässä. Silitä se."
PÄIVÄN VITSI 28.10.2004
Luet tämän sovinistisen, rasistisen ja virheellisiä stereotypioita
vilisevän vitsin vain omalla vastuulla.
Seuraavat henkilöt olivat joutuneet - ties miten - kauniille autioille
paratiisisaarille keskelle turkoosinsinistä valtamerta:
kaksi italialaista miestä ja yksi nainen
kaksi ranskalaista miestä ja yksi nainen
kaksi saksalaista miestä ja yksi nainen
kaksi kreikkalaista miestä ja yksi nainen
kaksi englantilaista miestä ja yksi nainen
kaksi bulgarialaista miestä ja yksi nainen
kaksi japanilaista miestä ja yksi nainen
kaksi kiinalaista miestä ja yksi nainen
kaksi irlantilaista miestä ja yksi nainen
kaksi suomalaista miestä ja yksi nainen
Kuukauden kuluttua näilla äärettomän upeilla saarilla olikin ehtinyt
tapahtua seuraavaa:
Italialainen oli tappanut toisen italialaisen miehen italiattaren takia.
Ranskalaiset elivät onnellisesti kolmisin (menage-a-trois).
Saksalaiset miehet kävivät säntillisesti vuoroviikoin saksattaren luona.
Kreikkalaiset miehet viettivat yöt yhdessä ja kreikatar siivosi ja kokkasi
heille.
Englantilaiset miehet odottivat edelleen, että joku esittelisi heidät
englantilaiselle ladylle.
Bulgarialaiset miehet katselivat pitkään turkoosia valtamerta ja sitten
pitkään viiksekästä bulgariatarta - ja pakenivat saarelta uiden.
Japanilaiset lähettivat telefaxin Tokioon ja odottavat edelleen ohjeita.
Kiinalaiset miehet perustivat apteekki-ravintola-pesula-sekatavarakaupan ja
kiinatar on saatettu siunattuun tilaan,jotta yritys saisi lisää
työntekijoitä.
Irlantilaiset miehet ovat jakaneet saaren pohjoiseen ja etelään ja ovat
perustaneet tislaamon. He eivat muista selkeästi, ovatko he harrastaneet
seksiä, silla muutaman kookosviskilitran jälkeen kaikki on ollut sumun
peitossa. Mutta yhdestä asiasta he ovat varmoja; ainakaan englantilaisilla
ei ole ollut kivaa.
Suomalaiset miehet ovat itsemurhan partaalla, sillä suomalainen nainen
jankuttaa vartalostaan, vakuuttaa pystyvänsä tekemään aivan samat asiat
kuin
miehet, puhisee kotitöiden tasapuolisesta jakamisesta, itkee kuinka palmut
ja hiekka saavat hänet näyttämään läskiltä, muistelee kuinka edellinen
poikaystavä kunnioitti hänen mielipiteitään ja kohteli hantä paremmin kuin
he, valittaa kuinka hänen äitisuhteensa on koetuksella, kiittää kuinka
kerrankin verot ovat suhteellisen alhaalla eikä sada.
PÄIVÄN VITSI 27.10.2004
Tämä on Suomessa - vaikka itse sen sanonkin - aika kova veto. Suomalaisen miehen akkaa saa sanoa miksi hyvänsä - mutta moitipas autoa !
BMW : Bemarilla ajavat jupintapaiset. Monellakin heistä on kurja homma ja kurja liksa, mutta työnantajan omistamalla autolla ajetaan kuin seitsemän miestä. Välillä pistetään mustat lasit silmille ja luikitaan hakemaan sossusta toimeentuloavustusta, kun luotto korttivelka oikein tukistaa.
CITROEN : Sitikalla ajavat ovat nautiskelijoita, ylensyöjiä ja -juojia, vähän tahdottomia mutta muuten harmittomia veikkoja.
FORD : Voortimiehet ovat merkkiuskollisia. Kun isoisänisällä oli Voorti, niin se on ikään kuin pyhä velvoite. Sanotaan - virheellisesti kuten myöhemmin tulette huomaamaan - että vain Voorti-miehet pääsevät automaattisesti taivaaseen, kun on niin paljon jo kärsitty maan päällä.
FIAT : Tässäpä vasta surkeata joukkoa. Persaukisia, joidenka rahat eivät riitä Mersuun eikä Bemariin. Veholla kuitenkin norkoillaan ja yritetään sulautua parempiosaisten joukkoon. Surkeata.
LADA : Kaikki Ladailijat eivät ole kommunisteja. Muuten vaan yksin- kertaisia ja arvatenkin kaikkein rikkaimpia. Ei kai köyhällä ole varaa ostaa autoa, jonka arvo on puolessa, kun sen saa liikkeen ovesta ulos. Ladan omistajat pukeutuvat huonosti, juovat raakaa viinaa - kenties piereskelevätkin.
MERCEDES-BENZ : Mersun omistajalta on yleensä mennyt paras ikä bisneksessä tai muussa vilpissä. Menetettyä nuoruutta hyvitetään ajamalla komeasti ja elämällä leveästi. Oma lukunsa ovat käytettyjen taksi mersujen ostajat, jotka maksavat ylihintaa siitä, että saavat ajaa autolla jonka takapenkille on oksennettu.
MOSKVITSH : Jos kaikki ladailijat eivät olekaan kommareita, niin uuden Mossen ostaja on sitä lähes varmasti. Ei sitä voi muuten ymmärtää, jollei ole mielisairaalloinen huumorintaju. Muuten pätee kaikki sama kuin ladailijoihinkin.
NISSAN : Datsun vaihtoi nimeäänkin, mutta mihinkäs siitä pääsee. Yksin kertaisia, vähään tyytyväisiä, merkkiuskollisia läskisoosin syöjiä koko porukka. Pelkäävät erottua massasta. Elämässä ainoa tavoite pysyä naapurin kanssa tasoissa. Käyttävät pipoa ja kesällä mainoslippalakkia. Housuissa polvipussit. Jotkut nuoremmista saattavat kyllä ottaa permanentin, mutta mitä se auttaa, kun permanentin alla ei reagoida kuin perjantaipulloon tai bingolottoon.
SAAB : Tässä mulla ja on. Isänmaallisuuden nimissä maksetaan ruotsa- laisesta autontapaisesta melkein mitä vain. Pyrkyreiden merkki. Tien päällä yritetään ohi kaikesta, mikä liikkuu. Näillä on usein potenssivaikeuksia, tai sitten ne pieksevät akkojaan.
SKODA : Jotkut ostavat Skodan, vaikka samalla rahalla saisi hyvän käyte- tyn. Nämä samat äijät vaativat naiseltaankin neitseyttä ja käyttävät mieluusti kertakäyttöastioita - kukaan ei saa koskea ennen häntä.
SUZUKI : Entiset Mini-miehet ostavat nyt Suzukin. Se on turvallisen pieni - ikäänkuin kohtu. Tämä turvallisuuden haku johtuu siitä, että nämä ovat keskosia - sanan pahimmassa merkityksessä.
TOYOTA : Samaa kastia Nissan-miesten kanssa. Jääräpäisempiä.
WARTBURG : Kaksitahtimiehet ovat oma lukunsa. Savu nousee ja haju. Näissä on vähän keksijän vikaa. Rautalangalla korjataan auto sekä telkkari. Kuolevat usein sähköiskuun.
VOLKSWAGEN : Tämä on oikein nuukien ja pihien automerkki. Volkkarimies juoksee viitosta halvemman kahvipaketin perässä maan ääriin. Ajaa keskiviivaa pitkin viittä kymppiä. Nämä ottavat rahaa kolehtihaavista.
VOLVO : Volvomies ajaa ylitsesi, jos et väistä. Näissä on vähän "rautaa rajalle" -meininkiä. Volvolla pääsee taivaaseen. Kysykää vaikka papeilta Lahti, Laitinen tai Saarikoski. Amazonilla pääsee vain alkulauteille.
PÄIVÄN VITSI 26.10.2004
Uutisia tois puolt jokke
Elukatte vapautusrintama EVR oli tehny säälimättömän iskun Ruissalos. Yks miäs oli onkel ollu ja eikä kääntäny selkäs ku viireks minuutiks ni jo oli matopurkki kaarettu ja marot päästetty luanto misä ne ei tiätty yksinäs pärjä.
Haapaska poras tosa kovi ja sanos et Haapanen oli lähteny jo viime viikol tikui ostama eikä viäläkä ollu tullu kotti. Mitä siin porat sanos Koskiska. Tosa on sul tikui.
Tamperelaises ravintolas oli joku ihmetelly kun kokki oli kontallas mikroaaltouunin eres ja teki hassui naamalliikkei. Selitys oli et hän teki kakaril nauravi nakei.
Pölypunkei voiran torju suihkeil. Tämä tosin on pikkanen onkelma et kummottos simmosen punkin saa kii ja sen truutan sil suuhun tunketuks kun ne on tavallise vikkeli ja piäni elukoi.
Tampereel oli yhrel äijäl jääny avaimet auton sisäl ja se joutus akkuna rikkoman et sai muijans ulos.
Lääkäri oli kysyny Mäkiselt et kärsiks sää jalkasiänest. No emmää siit juur nautikkan sanos Mäkine.
Luantaistuatekauppaan oli tullu myyntiin simmonen poronsarviuute minkä pitäs mahrottoman hyvä potenssilääke oleman. Määkin sitä jo maistoin ja huamasin et kyl se pikkase vaikutta. Vähä niinku jäkälä tekis miäli.
Tiäräks sää mimmonen on venäläinen Tamakotsi? Se on kuulemma simmonen ko pannan torakka tikkuaski.
Tampereen yliopistollises sairaalas oli sattunu kauhia tapaus kun oli yhrel harjottelijal sanottu et laitaks potilan tiputukse. Ja tämä oli laittanu vaik oli seittämäs kerros.
Pikkasen kiirust ollu joka virmas lomie jälke. Tosakin näin SPR:n veripalvelun hoitaja mikä sanos et hänel on niin kiirus et on ollu ihan plasmat sekasi.
Ämmäporukka oli tilannu Matti Nykäsen rippama polttareihi. Ei ollu mikkän muuttunu sit Kalkkary kisoje. Etunoja oli kohtalaine mut pitut olis saanu olla enämpiki.
Turu lintutiätelline yhristys on voittanu ponkamise suamenmestaruuren. Tulos oli sataykstoist lintu. Tamperen yhristyksen rotesti hylätti. Tuamaristo huamautti et vaik oli nähty kakssata pulu Tammelan toril ni ei se riitä ko tarkotus on nährä eri lajei.
Simmost lintuflunssa on kuulemma ny ollu Turuski. Börssis mää kuulin ko yks kaupparatsu sanos et hän o joltain tipult saanu kauhia tauri.
Ulkomailt. Tamperelaise isoäiri o ruvenne syämän e-pillerei, ettei tulis lapsellapsi lissä.
On keksitty et minkätähren on tämä palovarotin määrätty pakolliseks. Se on siksvarten et tamperelaisekkin ymmärtä koska paisti on kypsä.
Friilanssitoimittajien kerho oli rooroksel käyny tosa ja mää yhren kollekan treffasinkin tosa ja kysysin et olitteks te pal ulkona sil reissul mihen kaveri et no ei pal mitä nyp pari kerta käytin parvekkel oksentamas.
Vormulauutissi. Mika Häkkine tiana kahreksankymment miljoona vuares. Veroi hän ei maksa ollenka. Ei tiättykän ko kerran kysymykses on kilometrikorvaukset.
Matisse -näyttely ollan ens suveks Turku hommamas. Täsä yhteyres on saatu selvil et Matissel oli aikanas Turus veli ja sen nimi oli Teposse.
Turu yliopistol ov vessakirjoituksist tehty väitös. Sen mukkan naiste vessois on enempi ja paremppi kirjotuksi kum miäste vessois. Ei mikkän ihme. Niil om molemma käre vappana.
Ananassäilykkeist on tina löyretty. Tämä oli tiaros jo ennestäns. Jos vaan vaik kahreksankin votka ananasmehul jua, ni on tavallise tinas.
Turus avatan simmonen näyttely kun Vanha Viinatehras. Voi kauhia onk ne sel löytäny peljästys yks Koskine.
Tuarek kotimaiset vihannekset on myyntivaltiks nousse. Tämän on huamannu yks tuttava ravintolanpitäjäkin joka asiakkail ain kehu et meil tule kaik annokset omast kasvihuanest. Mikä tosi onki. Hän on pakastekaapij ja mikron sijottanu kasvihuanesej juur.
Nämät huumeirenkäyttö alka olla mahroton riasa Turun seurul. Suanensisäsesti käytetän paitti heroiini ja tommottost ni myäs alkkohooli. Mää ainakin kuulin kun yks äijä sanos Pörssin paaris kun tilas viskin et pane tämä mun piikkiini.
Ensmänen sähköjuna Turust Toijalan alka kulke tänäpä. Tarkotus on et tulevaisuures pannan sähköjuna jatkaman Tamperel asti mut toistaseks on Tamperen asema ilmottanu ettei heil olt tarpeks pitkä roikka jo Viialan kohral helppa töpseli.
Tosa ilmailunäytökses oli hiano tunnelma viikovvaihtes mut kohtalainem meteli. Yks Koskine oli ollu muijines kattomas ja saanu yhrelt mekanikolt kuulosuajaimet lainaks. Ne oli nin tehokkat ettei Koskinen kuullu eres muijans puhet vaik se oli ihav viäres. Koskinen olikin poislähties kysyny silt mekanikolt et saaks hän osta ne suajaimet omaks.
Simmonen pääsiäistuate on kehitetty mikä on hiano koriste kotoj ja lisäks mahrottoma hyvä tappaman kärpäset ja itikat ja tommottoset. Nimeltäs tämä tuate on Raid-ruaho.
Yks äijä oli pupist tullu huanos kunnos ja pyärälläs kaatunu pappilan kohral oja ja kun jalat ei kerran yhtän kantanu ni jäi sihen ähkimä. Rovasti oli puutarhassas ja huuteli et kuka siäl on. Mää taimi olen sun tarhassas örisi äijä.
Mäkinen pualestas kehus et hänel on oiken simmoset kolffisukat. Oho mää sanosin et eik ne ol kallei. No ei oikestas sanos Mäkine. Mää sanov vaan kolffisukiks niitä sentähren kun niis on kahreksantoist reikä.
Sukupualtev välist tasa-arvos on puuttei viäl. Esimerkis jos miäs puhu hävyttömyyksi naisil ni se on sukupualist häirintä. Mut jos nainen puhu hävyttömyksi miähel ni se on yhreksän yhreksänkyt minutti plus peepeeäm.
PÄIVÄN VITSI 25.10.2004
Miten yksinkertaiset asiat voi selvittää
mahdollisimman vaikeasti
Miksi sanoa asiat aivan selvästi, kun voi vääntää niitä humoristisemmaksi tekemällä niistä ääliömäisiä? No sen takia etteivät ne olisi ääliömäisiä ja olisivat yksinkertaisia. Yksinkertaisesti yksinkertainen! Tämä on erityisen kätevää silloin kun jokin asia on vaikea sanoa henkisestä syistä, kiertoilmaiskaa! Tässä muutama esimerkkinäytösohje aiheen tiimoilta. Näitä voisi vääntää vielä rutkasti lisääkin, mutta helpompina ne on vaikeampi ymmärtää käsittääkseen oikein helposti.
1) Lähden kotiin
a)Lienee aika minun siirtyä kohti vihreänä kajastavaa EXIT valoa.
b)Jaahas, taitaa olla rakennuksen vaihdon aika.
c)Siirrän sijaintini eri vyöhykkeelle.
d)Täällä olooni varattu määraika on umpeutunut, joten minun on aloitetettava asuintiloihin siirtymisen edellyttämä liikennöinti henkilökohtaisilla kulkuvälineilläni
e)Oloni tämän paikan suhteen lakkaa.
2) Join kännit
a)Tulipahan nautittua runsaasti alkoholipitoisia-ainesosia sisältäviä nestemäisiä virvokkeita sisäisesti suuta sekä hyödyntäen päihtymismielessä humalanhakuisesti pään sekoittamiseksi.
b)Olin epäselvinpäin.
c)Kaadoin kuppia kunnes biologisorgaanisessa monitorissani sumeni.
d)Kartutin nestetasapainoani toisten mielestä ehkä jopa ylimääräisesti täysi-ikäisyyden edellyttäviä juomia nauttien.
e)Nostin vereni spriitasoa.
3) Olen xx-vuotta vanha
a)Kyseisellä aikamomentilla olen xx ikää wanha.
b)Tämän hetkistä päivämäärää ja aikaa edustavalla hetkellä olen nähnyt xx kertaa saman vuodenajan.
c)Yy vuotta vanhat ihmiset ovat minua xx ikää nuorempia/vanhempia.
d)Olen nyt yy vuotta vanhempi kuin zz vuotta sitten, siitä voimme päätellä olevani xx
e)Olen xx ikää nuori.
4) Väsyttää/menen nukkumaan
a)Silmieni suojaksi luotujen luomien vertikaalinen sijanititaso on laskusuuntainen nähden ylä- ja ala äärilaitojen maksimisijaintipisteitä.
b)Olen valmis sammuttamaan lyhtyni ja muutamiksi hetkosiksi kadottamaan tajuntani vaipuakseni rauhalliseen yksityiseen tilaan.
c)Näköelinteni aktiivisena pitäminen on vaatinut veronsa tämän vuorokauden osalta.
d)Tein päätöksen siirtyä minulle varatulle lepohuonekalulle lepoasentoa harjoittamaan.
5) En ole nähnyt (sitä)
a)Voin sanoa että näköelinten kautta tapahtuva visuaalinen havannointi ko. esineen kohdalla on vajavainen.
b)Tietoisuuteni tällä hetkellä etsinnän alla paikallistamistarveessa olevan esineen sijainti ei ole minulle äärimmäisen selvä.
c)Tilanteen ollessa puutteellinen tämän esineen sijainnin suhteen, on minun apuni ilmeisesti tarvitsemisen alainen, minulla ei tästä huolimattakaan ole varsinaisesti tiedoksi luokiteltavaa informatiota tämän tämän hetkisen puheen alla olevan esineen löytämiseksi.
6) Autoni (muu kulkuväline) on varastettu
a)Sijaintipaikka johon henkilökohtaisen kulkuvälineeni sijoitin on tyhjentynyt itse kulkuvälineen osalta minun asiasta tietämättä.
b)Väline jolla tälle kyseiselle paikalle saavuin on poistettu tältä kyseiseltä paikalta minulta asiasta ensin tiedustelematta ja minulta asiaan hyväksyntää saamatta.
c)Liikkumiseen pisteestä A pisteeseen B valmistettu liikennöintiväline johon minulla on tarvittava kulkulupa, on siirtynyt pisteeseen C ilman minua.
7) Kynät ovat miltei loppu.
a)Kynien paikalla sijainti on vähäinen.
b)Kuitupohjaiselle paperiarkille kirjaimien muodostamien sanojen muodostamien lauseiden muodostamien virkkeiden muodostamiseen käytettävien apuvälineiden määrä on pieni.
c)Jossain vaiheessa yksinkertaisia kirjoitusvälineitä on ollut paljon riittävämmin.
8) Minulla on kova nälkä.
a)Vatsalaukkuni yhdessä sulatusjärjestelmäni kanssa ilmoittavat vakavasta puutostilasta ravinnon varastoinnin em. elimen tiloissa.
b)Vatsani suomasta varastointitilasta täyttää liian suuren osan pelkkä ilma.
c)Vereni tuntuu tarvitsevan joitain ulkoisesta ravinnosta saatavia ainesosia ja asian korjaamisen suhteen on tehtävä kiirellisesti parannus.
9) Minusta tuo on..
a)Minun mielipiteeni on sitä mieltä että..
b)Nähdäkseni omalta kannalta omaa mielipidettäni yleisen oman käsitykseni asiasta huomioon ottaen tuo on..
c)Jos minulta jätettäisiin kysymättä en mainitsisi mielipidettäni joka on..
10) Televisiosta ei tule mitään.
a)Yksisilmäisenorjuuttajan tarjoama visuaalisesti digitaalimuodossa esitettävä väriviihde on heikohkoa tämän hetken osalta.
b)Perheemme ainaisesti nurkassa seisovalla jäsenellä ei ole minulle mitään tarjottavaa.
c)Esineen jonka seuraamiseen tarvitaan lupamaksu, ei tunnu näyttävän tällä hetkellä mitään seuraamisen arvoista.
11) Juna oli myöhässä.
a)Joukkoliikenteeseen tarkoitettu rautapyörillä kulkeva välineen oikealla asemalla sijaitsemisaika poikkesi ajasta joka ilmoitettiin etukäteisesti ennakkoon.
b)Pituuteensa nähden erinlainen liikuntaväline ei pitänyt kiinni ajankulunseuraajan eli kellon antamasta suuntimasta ja näin ollen oli vasta hieman väärällä hetkellä oikealla paikalla.
c)Matomaisesti etenevä ja etäisesti matoa muistuttava ihmisen itsensä helppoon liikuttelemiseen valmistettu ja tarkoitettu joukkoetenemisväline ei pysynyt kellon osoittaman ajan edellyttämässä tahdissa.
12) Kävelykatu on remontissa.
a)Liikuntaraajojen hyödyntämä maa-alusta on otettu huollon alle.
b)Meihin intergroitujen yksityisen liikennevälineidemme kulkua on rajoitettu tämän alueen osalta hyvin oleellisesti.
c)Liikennöinti motorisoimattomilla välineillä tarkoitetulla alueella on estetty huoltotoimenpiteiden vuoksi.
13) Minulla se meni rikki.
a)Ko. esineen rikkoutumisella ja minulla on yhtäläisyys.
b)Tämän kyseisen välineen äkillinen muodonmuutos käyttökelpoisesta käyttökelvottomaksi johtui minun yläraajojeni heikohkosta tarkkuuskäsittelystä.
c)Minulla on vahva tunne siitä, että minulla on hyvin huomattava osuus tämän kyseisen tapauksen yhteydessä esiintyvän esineen vajavaisesta toimintakunnosta.
PÄIVÄN VITSI 24.10.2004
Painovoima ei ole vakio
Pitkällisten kliinisten kokeiden jälkeen allekirjoittaneelle on kirkastunut yllättävä tosiseikka, jota konventionaalinen tiede ei ole vielä havainnut. Nimittäin: humalatila lisää painovoimaa. Tämän yllättävän ilmiön olemme omakohtaisesti kokeneet ja varmuuden saamiseksi yhä uudelleen ja uudelleen kokeen toistaneet. Tulos on ollut aina vääjäämättä sama.
Juotaessa viinaa se nousee päähän ja aiheuttaa humalan. Humala puolestaan kaareuttaa meitä ympäröivää aika-avaruusjatkumoa niin, että maapallon painovoimakenttään syntyy paikallinen poikkeama. Jaloillaan pysyminen vaikeutuu voimakkaassa humalassa ja kun tietty raja-arvo on ylitetty käy kahdella jalalla seisominen mahdottomaksi. Tällöin ihminen on pakotettu asettumaan nelinkontin jaksaakseen vastustaa kasvanutta gravitaatiota. On jopa havaittu tapauksia joissa uhri on joutunut makaamaan rähmällään lattialla pystymättä lainkaan
liikkumaan. Paikallinen painovoima voi tällöin saavuttaa jopa 4-5 G:n arvon. Samoin jos uhri vahingossa laittaa päänsä vatsalaukun painopisteen alapuolelle, niin lisääntynyt painovoima vetää vatsan sisällön lattialle. Onhan selvää etteivät ihmisen kurkkulihakset pysty vastustamaan tällaista vetovoimaa.
Tämä ilmiö selittää myös sen, miksi isot matkustajakoneet laskeutuessaan kentälle tulevat perä alempana maahan. Tämä johtuu siitä, että koneen takaosassa matkustajat ovat koko lennon ajan kitanneet verovapaata viinaa, kun taas koneen nokassa oleva miehistö on vesiselvä. Näin aiheutuu painopisteen siirtymä ja koneen peräosan suhteellinen painonnousu. Huomattavaa on myös se, että humalaisen pilotin pudotessa koneineen kone nimenomaan syöksyy kohti maata nokka edellä.
HUOM: Viina ei sinällään tietenkään aiheuta painovoimanlisäystä, vaan pikemminkin päinvastoin. Jokainenhan lienee huomannut kuinka iloisen kevyesti viikonloppuviinat pystyy kantamaan ulos Alkosta...
PÄIVÄN VITSI 23.10.2004
Ruotsalainen sotalaiva oli partioimassa, kun se näki edestäpäin valoa. Kapteeni käski ottaa radiolla yhteyttä tuohon toiseen laivaan.
- Olette kurssillamme, väistäkää!
- Ei, teidän on väistettävä, kuului vastaus.
Kapteeni hämmästyi ja suutahti. - Täällä puhuu kapteeni. Siirtykää heti kurssiltamme.
- Ja täällä puhuu matruusi. Me emme aio väistää.
Nyt kapteeni suuttui tosissaan. - Väistäkää heti! Tämä on sotalaiva!
- Väistäkää itse. Tämä on majakka.
PÄIVÄN VITSI 22.10.2004
Kaksi poikaa oli höntsäämässä eli pelaamassa jääkiekkoa Tampereen Hervannassa, kun paikalle juoksi karkuun päässyt pittbullterrieri. Se hyökkäsi toisen pojan kimppuun, kaatoi tämän maahan ja iski hampaansa tämän selkään. Silloin toinen poika iski koko voimallaan koiraa päähän jääkiekkomailallaan, jolloin koira kuoli.
Aamulehden reportteri tuli haastattelemaan poikia ja kysyi lopuksi pelastajalta: - Pannaanko tähän otsikoksi, että rohkea Tapparan kannattaja pelasti ystävänsä hullun koiran hampaista?
- Joo, tai... emmää oikeastaan oo Tapparan kannattaja.
- Sitten varmaan Ilveksen kannattaja?
- No... emmää Ilvestäkään.
- Mitäs seuraa sinä sitten kannatat?
- Tepsiä!
Seuraavan päivän Aamulehdessä oli otsikko: Vajaaälyinen ja juureton nuorisorikollinen tappoi julmasti perheen suloisen lemmikkihauvan!
PÄIVÄN VITSI 21.10.2004
Kaikille niille, jotka olivat vaimon/tyttöystävän kanssa
sisustusostoksilla viikonloppuna :o)
Otsikko: Herätys vätykset ! : )
Jumalauta sentään
Katsoin eilen eukon kanssa sisustusohjelma T.I.L.A.a. (Hyvä
kysymys:"Siis katsoit mitä ?"). Tajusin karmean tosiasian. Näissä
perkeleen sisustusohjelmissa on aina sisustajina naiset tai sitten
homomaiset miehet.
Lopputulos on aina sellainen, hellanduudelis kiva, harmaa, beige,
feminiini ja yhdetentekevä haistapaska ei mikään.
Missä on kunnon äijät tällaisista sisustus ohjelmista? Missä on
testosteroni ja toiminta? Laitetaan telkkuun perusukot sisustamaan
niin saadaan olkkareihinkin actionia. Tulee flipperiä, tikkataulua,
biljardia, kunnon pleikkarit, videotykit ja stereot. Laitetaan kromia
kalusteisiin ja hirvenpää seinälle. Värivalikoima on julma mutta
komia. Katoaa ne kummaliset tarpeettomat tyynyt sohvilta ja lattian
väriin sopivat kalsariraidalliset verhot.
EI SOHVAT TARVITSE MITÄÄN SAATANAN YLIMÄÄRÄISIÄ TYYNYJÄ.
Sitten on nämä kokkiohjelmat, voi vittu sentään. Nyt raavaat ukot
tekevät himassa essu päällä jotain nuudelipuudeli gurmeeta ja
luulevat, että se on jotenkin normaalia. Ei perkele. Jos mies tekee
ruokaa, se on joko sian- tai naudanlihaa ja mieluiten se grillataan !
Suomen kansa lihoo, koska olkkareista tehdään jotain näyteikkunoita ja
oleskelukuutiota. Sinne kun laitetaan rummut tai pingispöytä niin
johan rupeaa läski palamaan. Eli aktiviteettia kansan läskistämishuoneisiin.
Ja mitä tekevät suomalaiset miehet ? Kulkevat ihan oikeasti vaimon
perässä valitsemassa juuri niitä kalsariverhoja pitkin hönttilöitä ja Ikeoita.
Aikaisemmin ne verhot vaan ilmestyivät jostain sinne ikkunalle, ei
ollut miehen homma niihin puuttua. Nyt on tultava muutos, verhoihin
laitetaan formula kuviot tai sitten eri kaljafirmojen logoja.
Niin ja ukot puhuvat jo keskenäänkin sisustamisesta ja paskavaipoista.
Naiset ovat aivopesseet koko kansan, jotta miehen pitäisi osallistua
kaikkeen!! Jumalauta, milloin ne akat rupeavat korjaamaan auton,
pesukoneen, tekemään raskaat pihatyöt, rakentamaan ja kasaamaan
hyllyt? Kurkkaappas äijäpaha sinne housuihisi. Onkos siellä banaani
vai persikka?
Nyt on tossukat herätyksen aika. Kunnioittakaa naisia, mutta älkää
itse olko sellaisia.
PÄIVÄN VITSI 20.10.2004
> * *Kenen vanne puristaa päätä, kuka on joukon sähläri?
> *Alla on 4 kysymystä.
> *Vastaa välittömästi luettuasi, älä käytä kynää eikä paperia!
>
> *Ensimmäinen kysymys:
>
> * *Osallistut juoksukilpailuun ja ohitat toisena juoksevan henkilön. Monesko olet?
> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> *Vastaus:
>
> Jos vastasit että olet ensimmäisenä, olet tyystin
> väärässä!
> * Jos
> *ohitat toisena juoksevan henkilön, olet vasta toisena!!
>
> *Yritä edes seuraavassa. Kun vastaat toiseen
> kysymykseen, älä
> *käytä niin paljon aikaa kuin ensimmäiseen.
> *(Tiedät itsekin, että kesti liian kauan)
>
> *Toinen kysymys:
>
> Jos ohitat viimeisenä juoksevan, monesko olet?
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> *Vastaus:
>
> *Jos vastasit toiseksi viimeisenä, olet jälleen
> väärässä.
> *Kerropa, kuinka voit OHITTAA viimeisen henkilön?!
>
> *Kolmas kysymys:
>
> *Todella vaikeaa matematiikkaa! HUOM: Laske päässäsi.
> ÄLÄ käytä paperia ja kynää tai laskinta - Yritä.
>
> *Ota 1000 ja lisää 40 siihen. Lisää sitten toinen 1000.
> Lisää
> *vielä 30. Vielä yksi 1000. Lisää vielä 20. Vielä yksi
> 1000.
> *Lisää lopuksi! 10. Paljonko sait yhteensä?
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >> * * * * *Saitko 5000?
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> *Oikea vastaus on kyllä 4100. Et usko? Varmista
> > laskimellasi!
> *Tänään ei liene sinun päiväsi. *Ehkä viimeinen menee
> oikein.
> Marin isällä on viisi tytärtä: Nana, Nene, Nini, Nono.
> Mikä on viidennen nimi?
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >> * * * * *Vastaus: Nunu? Nana? Nene? NONO! Ei tietenkään.
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >>
> >> > >> >> * * * * *Viides on Mari. Luepa kysymys uudelleen!
> >> > >> >>
> >> > >> >> * * * * *Sinäkö OLET heikoin lenkki?
> >> > >> >>
> >> > >> >> * * * * ** HYVÄSTI.*
> >> > >> >>
> >> > >> >> * * * * *Laita eteenpäin ihmiselle joka kestää pientä. . mutta
> >> > haluaa
> >> > >> >> * * * * *haasteita...
>
>
PÄIVÄN VITSI 19.10.2004
Tarina lapista
Helsingin sanomien toimittaja on autolla Lapissa saatuaan tehtäväksi kirjoittaa Kuukausiliitteeseen ns. "human interest storyn".
Posion kohdalla hänen eteensä klenkkaa poro, jolla on puujalka ja se jatkaa matkaansa tien laidassa olevan maatalon pihaan. Toimittaja ajattelee, että poroon, jolla on puujalka, täytyy liittyä ainakin kohtalainen tarina. Niinpä hän tekee u-käännöksen ja ajaa pihaan, johon porokin nilkutti. Kuistilla istuu kiikkustuolissa tupakkia kärytellen arvatenkin talon isäntä neljän tuulen lakki päässä.
"Hyvää päivää. olen HS:n toimittaja ja ajattelin, että mahtaisitteko te tietää jotain tuosta puujalkaisesta porosta?"
"No thiedänhän mie." sanoo isäntä, "oma on poro, annas kun mie vähä kerron siithä. Yhtenä yönä sytthyi talo palamhan ja poro haistoi
savun. Sepä ajoi perhen pihalle ja vieläpä juoksi hakemhan VPK:n ja pelasti ei vain talon mutta myös ihmiset."
Toimittaja kirjoittaa ennen kokematonta tarinaa ylös ja sanoo: "Aivan uskomatonta! Mutta haluaisin tietää puujalasta..."
"Miepäs kerron toisen tarinan tuosta porosta." isäntä keskeyttää,
"Eräänä päivänä puota molskahti poikamma Aslakki kaivhon. Eikö poro kuullukhin mekastuksen, haki köyen ja ämpärin ja niillä veti
Aslakin ylös."
Toimittaja kirjoittaa epäuskoisena, mutta tohkeissaan."Käsittämätöntä. Mutta tuosta puujalasta...."
"Yhen tarinan vielä kerron. On aivan pakko." keskeyttää isäntä jälleen,
"Viimme kesänä kun tyttäremme Liisa oli raskhana, tuli lapsivesi keskhellä yötä. Ennen kuin tohtori ehti tänne asti, oli poro keitthänyt
veet, juossut yläkerthan ja auttanut vauvan mailmhan."
"Ymmärrän, hienoa, aivan erinomaisen uskomatonta! sanoo toimittaja, "mutta millainen tarina liittyy tuohon puujalkaan?"
"Etkös sie ole poika kuunnellut mitä mie olen tässä haasthellut?" Se on HIENO poro. Ainoa laathuaan. Ei semmosta syyä kerralla."
PÄIVÄN VITSI 18.10.2004
Keltainen Pörssi julkaisee useamman kerran vuodessa
firman sisäisen lehden, jonka viimeiselle sivulle on kerätty
parhaimpia ja älyttömimpiä toimitukseen lähetettyjä
osto-, myynti- ym. ilmoituksia.
Seuraavat ilmoitukset ovat tästä lehdestä, ja ne ovat juuri
siinä kirjoitusasussaan, jossa ne ovat Pörssiin tulleet.
*****
-Ostan pienois raktorin jossa lumilevy toimii hyträyliikalla.
*****
-Mökki Kuusamossa Rukalla. Luonnonkauniilla
ilta-aurinkoisella järven rannalla. Kaikin mukavuuksin. Vene,
kalastus, rillaus mahd. 50m2 6h. Laituri ja uimaranta hiekotettu.
*****
-Myydään purjehimosonni, pit. 40cm, h. 150mk...
[Akvaariokirjasta löytyy purjeimumonni, toim.huom.]
*****
-JVC KS RG-3 osittain purettu, varaosiksi, ehjät päätteet,
radio toimii muuten, mutta ääni ei kuulu, kasetti toimi ennen
purkua. H 150,-.
*****
-Etsin naista joka ymmärtää oikein tehdyn talon päälle, jossa
on savitiililattiat tai puupalikoista. Minulla olisi
maalattiakanala joka on talvilämmin. Välikatto kokonaisista
hirsistä joiden päät tulevat talon seinän läpi ulos näkyviin.
Savupiippu talon toiseen päätyyn (katso vanha Tex Willer).
*****
-Sukellus sukellus pirun hyvät vehkeet sukellus sukellus
edulliset edulliset huippuhyvät sukellukset. H. 3000,-.
*****
-Vähän käytetyt lumilauta Burton Air, siteet Burton, kengät
Crazy Creek. Pakettihinta 2.000,-. PS. Pyydän, että ilmoituksen
ympäri piirretään rengas, että erottuisi joukosta.
*****
-Jonain päivänä ostan haulikon.
*****
-FSO Polonezt -87. Hyvä sisältä ja koneesta, tosi törkyinen
ulkoa, kolarivaurio toisessa kyljessä, tästä kauhean näköinen
(auto) halvalla!
*****
-Fiat Ritmo -88. Ruma, kauhee, ällöttävä, yökötys ja
eläkeläisten painajaisuni! Melkein kuin clinttonin siittiö
(tahraa maineen + mekon + kädet kyynärpäitä myären), mutta
mitään ei myönnä. Kun olisi 8 kg aniittia... niin kyllä
tääkin lähtisi ja päänsärky kans.. Auta miestä ja tuo paketti
nessuja. Itketään yhdessä. Katsastettu, stereot, vetokoukku,
2 x renkaat. H. 3.000,-/vaihto 85 000 kpl Burana 400 (myös
Ketorin käy).
*****
-Ostan Salora SV6900 VHS videon kaukosäädöllä tai pelkän
kaukosäätimen, koirani mielestä se maistui hyvälle.
*****
-chincilla-uros (?), n. 8 kk myydään pikaisesti, koska
koira luulee makupalaksi,
vaihtokin käy, tarjoa jotain. H.150,-.
*****
-Halutaan ostaa täytetty pikkulintu, lentävä, kiire!
*****
-Nainen! 45-vuotias poikalapsi annetaan hoitoon tai omaksi.
Siisti ja kiltti. Ei syö näkkäriä vuoteessa. Passaa tai katso.
*****
-Sänky 140x200, 2v. vanha, vähän rytkytetty
PÄIVÄN VITSI 17.10.2004
Keski-ikäisellä miehenpuolikkaalla kävi kapakassa aivan jumalaton
flaksi. Hän onnistui pokaamaan parikymppisen alusvaatemallin.
No lähdettiin tytön kämpille, mutta surullista kyllä viivotin ei
värähtänytkään.
Kotiin tultuansa, aamu kolmen aikaan, mitäpä sitä jäädä kylille
hautumaan jos ei jöpötä, mies meni makuuhuoneeseen yöpuulle
käydäkseen.
No, vaimo makasi sängyssä papiljotit päässä, suu auki kuola valuen ja
kuorsaten. Peitto oli vierähtänut yltä ja risaisten alushousujen
kuminauha oli kiilautunut karvaisten perskannikoiden väliin, kuin
stringit konsanaan.
Ja tietysti alkoi hirveä jöpötys.
Mies katsoi surullisena haarovälikaveriaan ja totesi:
- Nyt minä tiedän, minkä takia sinua kutsutaan mulkuksi!
PÄIVÄN VITSI 16.10.2004
Kaikille 60- ja 70-luvulla syntyneille
Noin kolmekymppisten ja sitä vanhempien ihmisten pitäisi itse asiassa
olla kuolleet. Nykypäivän lainlaatijoiden ja byrokraattien mielestä meidän
60- ja 70-luvuilla syntyneiden ei olisi pitänyt edes selvitä hengissä.
Meidän pinnasängyt oli maalattu lyijyä sisältävällä maalilla. Meillä ei
ollut lapsille turvallisia lääkepulloja, ovia eikä kaappeja ja
pyöräillessä meillä ei kenelläkään ollut kypärää. Joimme vettä
puutarhaletkusta, emme pullosta. Panimme leivän päälle voita ja joimme
limsaa jossa oli sokeria, mutta kukaan meistä ei ollut liian lihava, koska
olimme aina ulkona touhuamassa. Jaoimme limsamme kavereiden kanssa ja
joimme samasta pullosta, eikä kukaan siitä kuollut.
Lähdimme aamulla aikaisin ulos ja tulimme kotiin vasta illalla kun
katuvalot oli sytytetty. Meitä ei saanut kiinni koko päivänä - ei ollut
kännyköitä. Meillä ei ollut Playstationia, Nintendoa tai X-boxia, ei
ainuttakaan TV-peliä, ei 99 TV-kanavaa, ei surround-soundia, ei
kännyköitä, kotitietokoneita tai Internetin chattikanavia. Meillä oli
kavereita, me olimme ulkona heidän kanssaan.
Me putoilimme puista, saimme haavoja, katkoimme käsiä, jalkoja ja
hampaita, mutta ei ketään haastettu oikeuteen niiden onnettomuuksien
johdosta. Ne olivat vahinkoja, eikä niistä syytetty ketään muita kuin
meitä itseämme.
Muistatko ne vahingot? Me tappelimme, saimme mustelmia ja opimme
pärjäämään niitten kanssa. Me leikimme kepeillä ja tennispalloilla, söimme
multaa ja ruohoa. Kaikista varoituksista huolimatta montaakaan silmää ei
puhjennut eikä meissä kasvanut ruohoa lopun elämää.
Me pyöräilimme ja kävimme toistemme luona, koputimme ovelle, kävelimme
suoraan sisään ja osallistuimme keskusteluun.
Jotkut oppilaista koulussa eivät olleet yhtä hoksaavaisia kuin muut, ne
jäivät jälkeen ja jätettiin luokalle.
Tämä sukupolvi on kasvattanut muutamia uskaliaita riskinottajia, parhaita
ongelmien ratkojia ja investoijia. Viimeiset 50 vuotta ovat olleet aikaa,
jolloin uusia ideoita on syntynyt räjähdysmäisellä vauhdilla. Meillä oli
vapaus, fiaskoja, menestystä ja vastuuta. Me opimme sopeutumaan kaikkeen.
Sinä olet yksi niistä.
Onnea!
Toivottavasti tämän näkevät kaikki ne joilla on ollut onni viettää
lapsuutensa ennen kuin lainsäätäjät ja muut viranomaiset alkoivat säädellä
elämäämme meidän omaksi parhaaksemme. Meillä oli elämisen laatua! Hyvä
60- ja 70-luku!!
PÄIVÄN VITSI 15.10.2004
Blondi päättää mennä ratsastamaan,
vaikka ei ole ennen ollut hevosen selässä.
Hän pääsee omin neuvoin satulaan,
ja heppa lähtee heti liikkeelle. Se
laukkaa tasaiseen tahtiin, mutta blondin
ote alkaa lipsua ja hän rupeaa liukumaan
alas satulasta.
Kauhuissaan hän tarrautuu hevosen harjaan,
mutta ei saa kunnon otetta.
Hän yrittää kietoa kätensä hevosen kaulaan,
mutta liukuu alas pitkin
hevosen kylkeä siitä huolimatta.
Hevonen laukkaa edelleen ilmeisen
piittaamattomana luisuvasta
ratsastajastaan. Pahaksi onneksi blondin
jalka on takertunut jalustimeen.
Naisparka on lopulta täysin kavioiden
armoilla, samalla
kun hänen päänsä hakkaa maahan.
Blondi alkaa häälyä jo tajuttomuuden
rajamailla hänen päänsä iskeytyessä
maahan yhä uudestaan ja uudestaan,
kun kaikeksi onneksi Stockmannin vartija
huomaa uhkaavan tilanteen ja
sammuttaa hevosen.
PÄIVÄN VITSI 14.10.2004
90-vuotias täti menee apteekkiin.
-päivää, onko teillä aspiriinia?
-kyllä
-Onko teillä särkylääkkeitä?
-kyllä, tietenkin
-Onko teillä reumatismilääkkeitä?
-ilman muuta meillä on
-onko teillä viagraa?
-tottakai
-onko teillä lääkkeitä ryppyjen poistoon?
-kyllä meillä on niitäkin
-onko teillä peräpukamavoidetta?
-tietenkin
-onko teillä hiilitabletteja?
-kyllä on
-onko teillä maksalääkkeitä?
-tietenkin
-onko teillä masennuslääkkeitä?
-kyllä on
-onko teillä unilääkkeitä?
-epäilemättä
-onko teillä mitään muistinvirkistyslääkkeitä?
-toki löytyy
-onko teillä kainalosauvoja?
-kyllä on
-onko teillä geriatriavaippoja?
-ilman muuta
-onko teillä..
-Kuulkaa rouva, olemme täydellinen apteekki, meiltä löytyy kaikkea.
Mikä on ongelmanne?
-Menen naimisiin Leon kanssa, 95 vuotta. Haluaisimme jättää häälahjalistamme teille!
PÄIVÄN VITSI 12.10.2004
PERUSMATEMATIIKKAA
Viisas mies + viisas nainen = romanssi
Viisas mies + tyhmä nainen = suhde
Tyhmä mies + viisas nainen = häät
Tyhmä mies + tyhmä nainen = raskaus
TOIMISTOMATEMATIIKKAA
Viisas pomo + viisas työntekijä = tuottavaa
Viisas pomo + tyhmä työntekijä = tuotantoa
Tyhmä pomo + viisas työntekijä = ylennys
Tyhmä pomo + tyhmä työntekijä = ylitöitä
OSTOSMATEMATIIKKAA
Mies maksaa 2 euroa 1 euron arvoisesta tavarasta, jota hän tarvitsee.
Nainen maksaa 1 euron 2 euron arvoisesta tavarasta, jota ei tarvita.
YLEISTYKSIÄ JA TILASTOA
Nainen murehtii tulevaisuudesta, kunnes hän menee naimisiin.
Mies ei tippaakaan murehdi tulevaisuudesta, ennen kuin on mennyt naimisiin.
Menestyvä mies = tienaa enemmän kuin vaimo ehtii tuhlata
Menestyvä nainen = löytää tuollaisen miehen.
ONNELLISUUS
Voidakseen olla onnellinen miehensä kanssa, vaimon täytyy ymmärtää häntä paljon ja rakastaa hitusen.
Voidakseen olla onnellinen vaimonsa kanssa, miehen täytyy rakastaa paljon, mutta ei kannata edes yrittää ymmärtää.
MUUTOSODOTUKSET
Mennessään naimisiin vaimo odottaa, että mies tulee muuttumaan - turhaan.
Mennessään naimisiin mies odottaa, että vaimo ei muutu - turhaan.
KESKUSTELUN TEKNIIKKAA
Naisella on viimeinen sana jokaisessa sanaharkassa.
Kaikki, mitä mies sen jälkeen sanoo, on uuden sanaharkan aloittamista.